Yleissuunnitelma satamasta. Alueen laajuus noin 70ha. Sataman kehityssuunnitelma, satama kuihtui 1970- ja 1980-luvuilla, kehittäminen alkoi 1987. Tulevaisuudessa kasvava kauttakulkuliikenne haasteena.
Räätälöidyllä käyttöliittymällä tarkoitetaan käyttöliittymää, jonka käyttäytyminen ja ulkoasu on toteutettu omista lähtökohdista periyttämistä apuna käyttäen. Tällöin ohjelmoija voi halutessaan toteuttaa käyttöliittymän ...
Radan alusrakenteen pääasiallisena tehtävänä on jakaa kuormia alapuoliselle maa- tai kalliopohjalle sekä yhdessä muiden rakennekerrosten kanssa estää tai pienentää alla olevien maakerrosten routimisesta aiheutuvat haitalliset ...
Parantaakseen korvausinvestointien suunnittelua ja ohjausta Ratahallintokeskus (RHK) haluaa edelleen kehittää korvausinvestointien aiheuttamien kustannusten arviointia. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda malli, jonka avulla ...
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kirjallisuuslähteiden avulla selvittää millä suureilla radan pystysuuntaista kokonaisjäykkyyttä voidaan kuvata, miten kyseiset suureet määritetään, miten radan kokonaisjäykkyys muodostuu ...
PuhaItimien suoritusarvot ovat kasvaneet kehityksen myötä ja samalla laakerit joutuvat kantamaan entistä kovempia kuormia. Voimien tarkka tunteminen on tärkeää puhaltimien oikealle mitoitukselle. Työ tavoitteena oli ...
Työssä kehitettiin uusi taajuudenkahdennukseen perustuva optinen ohuiden näytteiden ja pintojen mittaus- ja karakterisointimenetelmä, joka perustuu taajuuskahdennetun valon mittaamiseen. Työssä säteitä fokusoitiin tiukasti, ...
Tämä diplomityö on osa TTKK:n Säätötekniikan laitoksella meneillään olevaa tutkimusprojektia, NEUVI-Neuraaliverkot Prosessien vikadiagnostiikassa. Projektin tavoitteena on soveltaa neuraaliverkkoja reaaliprosessin ...
Työssä tutkitaan antennisovelluksia, keskittyen lähdeominaisuuksiin. Työssä johdetaan globaalit kaavat, joita soveltamalla on mahdollista laskea minkä tahansa antennin säteilemät kentät. /Kir10
Radio frequency identification (RFID) is a quickly developing technology for wireless identification of objects. In an RFID system, objects to be identified are equipped with a tag consisting of an antenna and an application ...
Langattomat lähiverkot täyttävät nykyisten kiinteiden lähiverkkojen ja toisaalta hidasta datanopeutta käyttävien matkapuhelinpohjaisten langattomien dataverkkojen välisen aukon. High performance radio local area network, ...
Tässä työssä tutkittiin radiohäiriömittausten soveltuvuutta keskijänniteverkon kunnonvalvontaan. Mittauksia tehtiin Tampereen kaupungin sähkölaitoksen keskijänniteverkolla ja sähköasemilla sekä Tampereen teknillisen ...
Ensimmäiset langattomat sovellukset teollisuusnostureihin kehittyivät 1950-luvun lopulla. Tällöin nosturien tehokkuutta haluttiin lisätä kauko-ohjaimilla, jotka mahdollistivat paremman tuottavuuden ja lisäsivät nosturien ...
Työn lähtökohtana oli kerätä informaatiota radiologisten kuvien pitkäaikaisarkistoinnin järjestämiseksi lääketieteellisissä kuvausyksiköissä. Suomen lainsäädäntö ja asetukset huomioon ottaen diplomityössä käytiin läpi ...
Radiomodeemeja käytetään silloin, kun on tarpeen siirtää langattomasti tavallisesti langallisten asiakasverkkojen liikennettä. Niitä käytetään moniin tarkoituksiin teollisuudessa ja julkishallinnossa. Diplomityössä ...
Radiosignaaleilla toteutettu nostolaitteiden langaton ohjaus lisääntyi Suomessa voimakkaasti 80-luvun jälkipuoliskolla. Standardi SFS 4189, Nostolaitteiden radio-ohjaus esittää ohjauslaitteiden vaatimukset, turvallisuusperiaatteet ...
Automaattinen tunnistustekniikka on tullut hyvin yleiseksi teollisuudessa ja palvelualoilla. Viivakoodien ja älykorttien tilalle on tullut RFID- tekniikka. RFID ei tarvitse fyysistä kontaktia, vaan tiedon siirto tapahtuu ...
Actionet on uusi kanavien yhteiskäyttöön perustuva radiopuhelinjärjestelmä. Järjestelmän perustana ovat Britannian Kauppa- ja Teollisuusministeriön antamat suositukset. Kanavien yhteiskäytöllä pyritään tehokkaaseen taajuuksien ...
Diplomityössä on selvitetty radiopuhelinpohjaisen tekstinsiirtolaitteen ohjelmallista toteutusta. Ohjelmisto on toteutettu modulirakenteisena ja sen kuvaamiseen on käytetty pseudo-kieltä. Tekstinsiirtolaitteen hardware-toteutusta ...