|
Abstract:
|
Sensoriteknologia on valtaamassa markkinoita mittamuuntajilta. Laajamittainen sensoreiden käyttö keskijännitekojeistoissa on uuttaa ja siksi teknologia kehittyy jatkuvasti. Ongelmia aiheuttavat vielä hartsivaluun liittyvät valmistusvaikeudet. Tavoitteena oli suunnitella yrityksen sensoreiden ja SFG-kytkimien valmistukselle uusi tehdaslayout, jolla luotaisiin puitteet tehokkaalle tuotteiden valmistukselle tuotantovolyymini kasvaessa. Tutkimusmenetelminä käytettiin layoutsuunnittelumalliin liittyviä analyysejä sekä tehdassimulointia Quest-ohjelmistolla. Analyysien perusteella todettiin, että tuotteiden valmistukseen sopii parhaiten FMS:n perustuva layout. Tuotannonohjaustapa perustuu MRP:n eli materiaalien tarvelaskentaan. Tuotanto on tällöin työntöohjattua. Tuotantoa kuormitetaan niin, että työt aloitetaan, kun asiakkaan toivomaan toimituspäivään on tuotannon läpäisyajan ja asetetun varmuusmarginaalin verran aikaa. Uusi layout, FMS sekä tuotannonohjausmalli vaativat tietotekniikan ja tietojärjestelmän integrointia yhä vahvemmin tuotantoon ja toiminnan ohjaukseen. /Kir10 |