Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Generaattorikaasun puhdistus

Show simple item record

Title: Generaattorikaasun puhdistus
Author: Heikkinen, Jussi
Abstract: Puuta ja turvetta kaasuttamalla saadaan dieselvoimakäyttöön edullista polttoainetta, jonka puhtaudelle joudutaan asettamaan erittäin korkeita vaatimuksia. Tämän työn tarkoituksena on koeajoista saatujen kokemusten perusteella arvioida jatkuvan käytön vaatimaa puhdistustarvetta ja etsiä riittävän tehokkaita pesulaiteratkaisuja. Työn alussa perehdytään kokeissa vaikeuksia tuottaneeseen tervaan ja todetaan sen muodostavan kondensoituessaan hienon pisarasumun, joka sattuu pesureiden kannalta ongelmalliseen kokoalueeseen. Seuraavaksi esitellään pesulaitteissa vaikuttavat erotusmekanismit ja tutkitaan niiden mahdollisuuksia poistaa tervapisarat kaasuista. Suurin osa mekanismeista todetaan tervasumualueella tehottomiksi. Edellisen pohjalta esitellään eri pesurityypit, haetaan niissä toimivat erotusmekanismit ja arvioidaan käyttömahdollisuuksia dieselvoimalassa. Vain hyvin harvoilla laitteilla saadaan edes jonkin verran tervasta erotettua. Parhaiksi pesureiksi osoittautuivat sähkösuodin ja venturi, joista kumpikaan ei yksinään yllä riittävään suorituskykyyn -tämä todettiin koeajoissa, joissa saavutettiin 96...97 % erotusaste - vaan on kehitettävä laiteyhdistelmä, jonka arvion mukaan tulee pystyä yli 99.6 % hyötysuhteeseen. Työn lopussa kootaan pesuriyhdistelmät, joilla vaaditut tervan enimmäispitoisuudet kyetään alittamaan ja todetaan jatkotutkimustarve kangassuotimien osalta. /Kir09
Issue date: 1983
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907102340
Publication type: Diplomityö
Language:
Pages:
Examiner: Kurki-Suonio, Ilmari
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Konetekniikan osasto
Department: Lämpötekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics