|
Abstract:
|
Diplomityö koostuu Hämeenlinnan kaupungin alueella sijaitsevien Paukkulan ja Sairion alueen alueanalyyseistä, rakentamistapaohjeista ja uudisrakennusten suunnitelmista Sairion alueelle. Näille alueille ei ole aiemmin laadittu rakentamistapaohjeistuksia, vaan rakentaminen on ohjautunut ainoastaan kaavan ja rakennusjärjestyksen mukaan. Suurin osa alueiden rakennuksista on rakennettu 1940- ja 1950-luvuilla ja niinpä useat näistä rakennuksista ovatkin läpikäyneet ainakin yhden peruskorjauksen. Sairion alueella paineita lisäävät 1975 vahvistetun kaavan sallimat suurehkot rakennusoikeudet tonteilla, jotka mahdollistavat huomattavien laajennuksien rakentamisen. Myös kokonaan uusien rakennuksienkin rakentaminen on joillakin tonteilla odotettavissa, koska näillä tonteilla sijaitsee huonokuntoisia rakennuksia, joiden kunnostaminen ei ole enää taloudellisesti kannattavaa. Diplomityössä on kolme erilaista uudisrakennussuunnitelmaa Sairion alueelle. Laadittujen suunnitelmien tarkoituksena on havainnollistaa rakentamistapaohjeiden merkitystä ja sisältöä. Tonttien valintaan vaikutti se, että kaikilla näillä tonteilla on erilaiset kaavamääräykset. Tämä valinta mahdollisti erilaisten suunnitelmien esittämisen. |