Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Maakaasutyömaan mikrotietokoneavusteinen projektinohjausjärjestelmä

Show simple item record

Title: Maakaasutyömaan mikrotietokoneavusteinen projektinohjausjärjestelmä
Author: Marjomaa, Pekka
Abstract: Työn tavoitteena oli laatia maakaasutyömaan käyttöön mikrotietokonekantainen työnohjausjärjestelmä, joka olisi mahdollisesti osittain tai kokonaan sovellettavissa muiden työmaiden käyttöön. Työ sisälsi sekä ohjelmien tekoa että valmisohjelmien muokkaamista ja hyödyntämistä. Lähtötaso oli varsin alhainen: Kohdeyrityksen työmailla ei juuri oltu mikrotietokonetta käytetty. Näin ollen diplomityö sisälsi neljä päätehtävää: projektinohjausjärjestelmän suunnittelun, ohjelmistonhankinnan, lähtötietojen keruun sekä järjestelmän käytön. Työn aluksi selvitetään työmaamikron taustaa sekä esitellään työmaa. Toisessa osassa annetaan yleiskuvaus projektinohjauksen kokonaisjärjestelmästä, joka jakaantuu kolmeen osaan: massan laskentaan, kustannusvalvontaan sekä aika- ja resurssisuunnitteluun. Massan laskentaohjelmisto on luonteeltaan avustava. Sen avulla saatuja tuloksia hyödynnetään sekä kustannusvalvonnan kuukausiraportissa että aikasuunnittelussa. Massan laskentaohjelmistossa lähes kaikki laskennan tarvitsema tieto on tallennettuna kovalevylle, joten syöttötietoina annetaan vain laskentaparametrit kuten laskettava paaluväli. Kustannusvalvonnan kulujen koonti perustuu kortisto-ohjelmankäyttöön. Kuukausiraportti laaditaan laskenta-arkille. Kulujen koontia ei yritettykään saada "ajantasajärjestelmään", vaan kuukausiraportissa kustannukset saatettiin vastaamaan raportointihetkeä. Mikroavusteista aika- ja resurssisuunnittelua koeajettiin noin neljän kuukauden ajan. Tätä varten koottiin työmaalta työmenekkien seuranta tietoa, joista laadittiin tuotantotietokortit. Näitä kortteja, massan laskentaohjelmistolla saatuja suoritemääriä sekä toimintaverkkotekniikkaa apuna käyttäen laadittiin TTKK:n ARTEMIS-ohjelmalla maakaasutyömaalle aikatauluja resurssisuunnitelma noin kahden viikon välein. Kokonaisuutena järjestelmä toimi hyvin, ja tuloksiin oltiin varsin tyytyväisiä. Käyttökokemuksina voidaan kuitenkin todeta, että työmaamikroa kehitettäessä on syytä kiiruhtaa hitaasti ja siirtää mikrolleen siksi suhteellisen yksinkertaisia, paljon rutiinityötäteettäviä toimintoja kuten kustannusvalvonta. Tällä tavoin saadaan pienillä panoksilla suuria työaikasäästöjä. Toisaalta näin askel kerrallaan edeten eivät ATK- järjestelmät paisu liian monimutkaisiksi eikä pääasia, projektin toteuttamisen merkitys pääse unohtumaan. /Kir09
Issue date: 1987
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907102415
Publication type: Diplomityö
Language:
Pages: 74 s., 8 liites.
Examiner: prof.Raimo Salokangas
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Rakennustekniikan osasto
Department: Rakentamistalouden laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics