|
Abstract:
|
Työ käsittelee tiedonsiirtoa arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja pääsuunnittelijan välillä.Onnistunut tiedonsiirto rakennuksen suunnittelussa mahdollistaa nopeat ja tarkat analyysit. Todellista tietoa rakennuksen kustannuksista, energian kulutuksesta, elinkaarikustannuksista ja suunnitelmien yhteensopivuudesta saadaan niiden avulla aikaisemmin ja enemmän.Tiedonsiirtoa tarvitaan, sillä eri suunnittelijoiden ohjelmat eivät ymmärrä toistensa tietomalleja. Esimerkiksi rakennesuunnittelijan ohjelmassa ei pystytä avaamaan arkkitehdin ohjelman tiedostoa. Yhdeksi ratkaisuksi tähän ongelmaan ja yhteiseksi kieleksi eri osapuolten ohjelmien välille on kehitetty rakentamisen tietomalli: IFC (Industry Foundation Classes).IFC-mallin tietosisältö on jo pitkään ollut riittävällä tasolla käytännön sovelluksia varten. Sen käyttöönottoon liittyy kuitenkin ongelmia, jotka johtuvat kahdesta sen ominaisuudesta: IFC on paljon laajempi kuin mitä yksittäisessä tiedonsiirron käyttötapauksessa tarvitaan ja IFC -malli on tehty avoimeksi ja joustavaksi. Ei siis riitä, että sovitaan käytettävän IFC -tiedonsiirtoa. Ensin on tehtävä ohjelmien välinen sopimus siitä, mitä osia koko mallista käytetään ja kuinka niitä käytetään. Jotta ohjelmistotalot saisivat mahdollisimman pienillä resursseilla tehtyä teollisuudelle hyödyllisiä IFC -toteutuksia, on määriteltävä IFC:n osajoukkoja, jotka ovat mahdollisimman yksinkertaisia, mutta hyödyllisiä. Vasta kun yksinkertainen ja hyödyllinen saadaan luotettavasti toimimaan, syntyy kysyntä ja kehitysideat, ja siten mahdollisuus nykyistä monipuolisemmalle tiedonsiirrolle. Tässä työssä kehitettiin keinoja, joilla minimitietosisältö saadaan järkevästi määriteltyä. Lisäksi määriteltiin minimiosajoukot kahdelle tiedonsiirron käyttötapaukselle: arkkitehti - rakennesuunnittelijan ja rakennesuunnittelija - pääsuunnittelija. |