Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Jatkuvatoimisen laivanpurkaimen sähkölaitteiden suunnittelun ja valmistuksen toimintaverkko

Show simple item record

Title: Jatkuvatoimisen laivanpurkaimen sähkölaitteiden suunnittelun ja valmistuksen toimintaverkko
Author: Kiuru, Esko
Abstract: Jatkuvatoimisella laivanpurkaimella puretaan hiiltä ja muita materiaaleja laivasta. Materiaali siirtyy laivasta purkaimen avulla kenttäkuljettimelle ja edelleen välivarastoon. Laivanpurkaimen valmistus tapahtuu jo kotimaassa tai asennuspaikalla, mutta kummassakin tapauksessa useassa vaiheessa ja monen valmistajan toimesta. Laitteen suunnittelu tehdään myös vaiheittain osaksi omilla suunnitteluresursseilla ja osaksi suunnittelutoimistoissa. Työn suorittaminen vaatii näissä olosuhteissa tehokasta työnsuunnittelua ja valvontaa. Sähkösuunnittelu on jaettu tehtäviin siten, että suunnittelu etenee hallitusti vaiheesta toiseen. Suunnittelu tuottaa suunnitelmia valmistuksen tarpeisiin tai seuraavien suunnitteluvaiheiden lähtötiedoiksi. Sähkösuunnittelun tulee tämän lisäksi tapahtua ajallisesti oikeaan aikaan mekaaniseen suunnitteluun nähden. Suunnittelun ja valmistuksen työvaiheiden sisältö on määritelty tarkasti, samoin tehtävien kestot ja riippuvuudet muihin tehtäviin. Näiden tietojenperusteella on laadittu Ganthin kaavio ja Perth-kaavio. Ganthin kaavio esittää havainnollisesti tehtävien ajoittumisen projektissa, kun taas Perth-kaaviosta selviää tehtävien riippuvuussuhteet toisiinsa. Projektin kriittisen polun muodostava tehtäväketju on otettu lähempään tarkasteluun. /Kir11
Comment: TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä
Issue date: 1993
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907102673
Publication type: Diplomityö
Language: fin
Pages: 77 s. + liitt. 3 s
Subject: continuous ship unloaderelectrical desing
Examiner: Kärnä, Juhani
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Sähkötekniikan osasto
Department: Tehoelektroniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics