|
Abstract:
|
Työn tavoitteena oli tutkia eri mahdollisuuksia kalibroida tilavuusvirtamittareita, sekä sen pohjalta suunnitella ja rakentaa kalibrointilaitteisto. Kalibroitavina mittareina ovat pääasiassa turbiinimittarit. Suunniteltavan järjestelmän tuli olla siirreltävä ja riittävän tarkkuuden omaava. Työn alkuosassa on selostettu virtausmittaukseen liittyviä käsitteitä, sekä virtausmittareiden ominaisuuksiin liittyviä parametreja. Lisäksi on tarkasteltu eri häiriötekijöitä, jotka vaikuttavat virtausmittauksessa. Tässä yhteydessä on lueteltu myös yleisimmät menetelmät mitata nestevirtausta putkistoissa. Seuraavaksi on käyty läpi eri menetelmät, jotka ovat käytettävissä virtausmittareiden kalibroimiseksi. Tässä yhteydessä todetaan virtausmittauksen ongelmallisuus ja kalibroinnin vaikeus. Kalibrointimenetelmän löytämiseksi tehtiin huomattavan laaja kirjallisuustutkimus ja otettiin yhteyttä ulkomaisiin asiantuntijoihin. Työn loppuosassa tarkastellaan mahdollisuuksia toteuttaa ko. mittareiden kalibrointi asetettujen ehtojen puitteissa. /Kir09 |