|
Abstract:
|
Työ sisältää Raision kaupunkiin sijoitettavan teatterin esi- ja rakennussuunnittelun. Tontti sijaitsee aivan Raision keskustassa nk. hallintokorttelissa kolmen päätien välissä. Kortteli on kaavoitettu yleisten rakennusten alueeksi. Rakennusten keskelle jää pieni puistomainen kukkula. Teatterirakennus on sijoitettu puiston reunaan siten, että yleisölämpiö avautuu puistoon. Pääsisäänkäynti sijaitsee puiston puolella, koska jalankulku tapahtuu siltä suunnalta. Teatterin suunnittelun lähtökohtana on ollut itsenäisenä yksikkönä toimiva, joustava, pienimuotoinen teatteri. Teatterissa on noin 350 katsojapaikkaa. Teatterirakennus sisältää teatterisalin, yleisötilat, lavasteiden valmistustilat, näyttelijöiden puku- ja pesutilat, puvustustilat, hallintotilat, sekä erilaisia varastotiloja. Teatterisali on mahdollisimman neutraali ja joustava tila, jotta se soisi puitteet mahdollisimman monenlaisille erilaisille teatteritapahtumille. Katsomo koostuu elementeistä kooltaan 3000 x 3000, joita eri tavoin ryhmittelemällä saadaan aikaan erilaisia katsomomuotoja. Rakennuksen kerrosala on 3580 m2 ja tilavuus 18800 m3. /Kir09 |