Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Asumisen palvelut tulevaisuuden isännöinnissä

Show simple item record

Title: Asumisen palvelut tulevaisuuden isännöinnissä
Author: Roth, Lassi; Viita, Jussi; Kananen, Juha; Tyvimaa, Tanja
Abstract: Asumisen palveluista on tehty monipuolista tutkimusta ja tutkimuksen kohteena ovat olleet eri palvelut ja niitä on tarkasteltu erilaisista näkökulmista. On tutkittu kotitalouspalveluita, lähipalveluita, peruspalveluita, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä asumisen palvelukonsepteja. Palveluita on tutkittu muun muassa kotitalousvähennyksen, käyttäjäryhmien, palveluiden käytön ja tarjonnan, käyttöön vaikuttavien tekijöiden, palveluiden kehittämisen, palvelutarjonnan muodostumisen sekä palveluiden aikaansaaman hyvinvoinnin kannalta. Runsaasta tutkimuksesta huolimatta, liiketoimintaa on kehitetty varsin vähän.

Kotitalouspalveluita on tarjolla runsaasti eri toimittajien puolesta. Tarjottavia palveluita ovat mm. siivous-, pesu-, hoiva-, korjaus-, remontointi-, sisustus-, asennus-, ateria-, ruoka-aineiden toimitus-, kuljetus-, suunnittelu- sekä erilaiset luksus- ja hemmottelupalvelut. Palveluiden tarjonnassa on alueellisia eroja, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudun ja pienien paikkakuntien tarjonnassa on suuria eroja. Kotitalouspalveluita tarjoavat niin yksityinen sektori, julkinen sektori kuin myös kolmas sektori. Myös tuttavaverkosto ja harmaa talous voidaan nähdä kotitalouspalveluiden tuottajina.

Nykyään markkinoilla ei toimi varsinaisia palveluintegraattoreita, joilta kotitalouspalvelut voitaisiin keskitetysti hankkia, vaan tyypillisesti palvelut hankitaan yksittäisiltä palveluntuottajilta. Tutkimusten perusteella palveluintegraattorille voisi olla kysyntää. Tässä raportissa palveluintegraattorina toimiminen on yhdistetty isännöintipalveluun. Tämä edellyttää isännöinnin toimintamallien kehittämistä niin, että palvelu tapahtuu ns. yhden luukun periaatteella asiakaspalvelupisteen kautta, ei henkilöityen yhteen isännöitsijään. Tämä malli on muutoinkin tervetullut uudistus isännöintialalle, jossa seuraavan kymmenen vuoden aikana eläköityy iso osa isännöitsijöistä. Nuorten suuntaaminen alalle ei ole ollut toivotun runsasta.

Tämä raportti on tehty yhteistyössä kahdessa Tekes-rahoitteisessa asumisen palveluihin liittyvässä tutkimushankkeessa, ALMA - Asumista ja hyvinvointia tukevat alueelliset palvelumallit – Verkostomaiset toimintamallit asuinalueiden palvelurakenteen kehittämisessä ja SUSECON – Kestävät lähipalvelut alueiden hyvinvoinnin lujittamiseksi.

Issue date: 2012-08
ISBN (PDF): 978-952-15-2904-7
ISSN: 1797-8904
Citation: Roth, Lassi; Viita, Jussi; Kananen, Juha; Tyvimaa, Tanja 2012. Asumisen palvelut tulevaisuuden isännöinnissä. Tampereen teknillinen yliopisto. Rakennustekniikan laitos. Rakennustuotanto ja -talous. Raportti 13. Tampere. 53 s.
Belongs to: Tampereen teknillinen yliopisto. Rakennustekniikan laitos. Rakennustuotanto ja -talous. Raportti - Tampere University of Technology. Department of Civil Engineering. Construction Management and Economics. Report;13
URN: http://URN.fi/URN:ISBN:978-952-15-2904-7
Publication type: Laitosraportti - TUT Publication series
Language: fi
Pages: 53
University: Tampereen teknillinen yliopisto - Tampere University of Technology
Faculty: Rakennetun ympäristön tiedekunta – Faculty of Built Environment
Department: Rakennustekniikan laitos – Department of Civil Engineering
Copyright: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

Files in this item

Files Size Format View
roth_asumisen_p ... aisuuden_isannoinnissa.pdf 689.8Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics