Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Kevyen liikenteen hankkeiden edullisuusvertailu

Show simple item record

Title: Kevyen liikenteen hankkeiden edullisuusvertailu
Author: Lintilä, Janne
Abstract: Tutkimuksessa tarkastellaan kevyen liikenteen järjestelyjen edullisuusvertailua. Tavoitteena oli tutkia kevyen liikenteen järjestelyjen vaikutuksia ja hankkeiden keskinäistä vertailua. Tämän pohjalta muodostettiin omat vertailumenetelmät tiepiirin käyttöön. Työ jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitettiin kevyen liikenteenjärjestelyjen vertailussa käytettyjä menetelmiä. Toisessa osassa selvitettiin kevyen liikenteen vaikutuksia ja muodostettiin omat vertailumenetelmäehdotukset. Viimeisessä osassa menetelmien soveltuvuutta testattiin vertaamalla niitä aiemmin käytettyihin menetelmiin. Vertailussa oli otettava huomioon myös kevyen liikenteen järjestelyjen liikennöitävyys, liikkumismukavuus, liikenteessä kuluva aika ja turvallisuuden tunne. Muita kevyen liikenteenjärjestelyjen tarpeeseen vaikuttavia tekijöitä ovat maankäyttö, kevyen liikenteen reittiverkosto sekä liikkumisympäristö. Edullisuusvertailun teorian pohjalta muodostettiin kaksi vertailumenetelmää. Ensimmäinen ehdotus perustuu kustannushyötyanalyysiin ja toinen monikriteerianalyysiin. Kustannushyötyanalyysin sovelluksessa vertailukriteereinä ovat liikenneturvallisuus, estevaikutus, liikenteessä kuluva aika, kunnossapito-ja investointikustannukset. Monikriteerianalyysin tavoitelohkoja ovat liikenneturvallisuus, liikennemahdollisuuksien kehittäminen, liikenteenkustannukset sekä väylien liikennöitävyys ja liikkumismukavuus. Vertailuun valittiin 16 esimerkkihanketta Hämeen tiepiirin alueelta. /Kir11
Comment: TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä
Issue date: 1994
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907103351
Publication type: Diplomityö
Language: fin
Pages: 114 s. + liitt. 4 s
Subject: trafficbicyclepedestriansevaluation
Examiner: Aarnikko, TenhoHartikainen, Olli-Pekka
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Rakennustekniikan osasto
Department: Tie- ja liikennetekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics