|
Abstract:
|
Maailmassa on edelleen laajoja alueita, joilla ympäristöntilan seuranta on puutteellisesti järjestetty. Vesistöjen veden laatu on eräs keskeinen ympäristön tilan indikaattori. Kehitysmaissa vesistöjen veden laadun seurantaa ollaan vasta nyt käynnistämässä. Tässä diplomityössä on esitetty kehitysmaissa käytettäviksi soveltuvia vesistöjen veden laadun seurannan yleisiä suunnittelu- ja toteuttamisperiaatteita. Kirjallisuuteen perustuen on kuvattu tarkkailuohjelmille asetettavia tavoitteita, havaintopaikkojen valintaa, tarkkailussa käytettävien veden laatua kuvaavien muuttujienvalintaa, havaintotiheyden määritystä ja tulosten raportointia. Näytteenottoa ja kemiallisia, mikrobiologisia ja biologisia määrityksiä sekä tulosten tulkintaa ja hyväksikäyttöä on esitelty lyhyesti. Viime vuosina on automaattisesti mitattavien muuttujien määrä lisääntynyt, ja jatkuvatoimista tarkkailua käytetään länsimaissa varsinkin teollisuuslaitosten satunnaispäästöjen toteamiseen. Näiden laitteistojen kehityksestä on esitetty lyhyt yhteenveto. Tähän tutkimukseen sisältyy myös Keniassa suoritettu pienimuotoinen jatkuvatoimiseen veden laadun tarkkailuun soveltuvien mittalaitteiden testaus. Testaus antoi viitteitä kehitysmaissa käytettäväksi soveltuvan jatkuvatoimisen veden laadun mittausaseman yksityiskohtien suunnitteluun. Tansanian Arusha regionin pintavesien laadun tarkkailunjärjestämisestä on esitetty suunnitelmaehdotus. Se on esimerkki kehitysmaiden vesistöjen veden laaduntarkkailuperiaatteiden alueellisesta soveltamisesta. Tavoitteena on parantaa edellytyksiä vesihuollon järjestämiselle ja saada alustava kuva alueen pintavesien tilasta. Suunnitelman toteuttaminen aloittaisi järjestelmällisen alueellisen veden laadun tarkkailun Tansaniassa. /Kir11 |