Elementtitehtaan ja suunnittelijan yhteistyö
Näytä kaikki kuvailutiedot
Tiedostot
|
Tähän julkaisuun ei ole liitetty tiedostoja.
|
|
URN:
|
http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907103538
|
|
Nimeke:
|
Elementtitehtaan ja suunnittelijan yhteistyö |
|
Tekijä:
|
Leppälehto, Markku |
|
Julkaisun tyyppi:
|
Diplomityö |
|
Julkaisuaika:
|
1983 |
|
Yliopisto:
|
Tampereen teknillinen korkeakoulu |
|
Tiedekunta:
|
Rakennustekniikan osasto |
|
Laitos:
|
Talonrakennustekniikan laitos |
|
Tiivistelmä:
|
Elementtirakentamisen osuus talonrakennustuotannostamme on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Elementtirakentamiselle on ominaista toimintojen eriytyminen niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin. Elementtirakentaminen on tuonut tullessaan myös lukuisia uusia ongelmia. Tässä tutkimuksessa on koottu tavallisimpien talonrakennuksessa käytettyjen betonielementtien suunnittelun ja valmistuksen väliset yleisimmät ja pahimmat ongelmat. Lisäksi on esitetty toimenpide-ehdotuksia ongelmien vähentämiseksi ja poistamiseksi. Elementtien valmistajat pitävät nykyään pahimpana ongelmanaan elementtien valmistusprosessiin varatun ajan lyhyyttä. Elementtisuunnitelmien puutteet ja suunnittelijoiden esittämät muutokset aiheuttavat elementtitehtaille myös ongelmia, joita ovat mm. kohonneet tuotantokustannukset. Elementtien valmistajien ja suunnittelijoiden mielestä heidän keskinäinen yhteydenpito on liian vähäistä. Elementtisuunnittelijat vastaavat elementtien valmistajien esittämään arvosteluun ja esittävät vastakritiikkiä. Suunnittelijoiden kannalta on ongelmallista se, että elementtitehtaat järjestävät itselleen lisäaikaa suunnittelijoiden kustannuksella. Suunnittelijoiden ongelmana on myös se, että he eivät suunnitelmia laatiessaan tiedä elementtien valmistajaa, jolloin kunkin tehtaan erilaisia toiveita ei voida täyttää. Elementtisuunnitteluun varattu aika on usein liian lyhyt, ja elementtisuunnittelupalkkiot ovat usein pienet. Elementtisuunnittelijat myöntävät osittain elementtien valmistajien näkemykset elementtisuunnitelmien puutteista. Elementtien suunnittelijoiden ja valmistajien välisten ongelmien vähentäminen vaatii ennen kaikkea lisää aikaa sekä suunnitteluun että tuotantoon ja nykyistä käytäntöä selvästi tiiviimpää yhteistyötä. /Kir09 |
Viite kuuluu kokoelmiin:
Näytä kaikki kuvailutiedot