|
Abstract:
|
Tavoitteena oli löytää yhteys ilmanvaihtojärjestelmän kanavistossa virtaavan ilman ja sen aiheuttaman kohina-tyyppisen äänen välille. Ilmavirtauksen pyörteisyys, ja siten äänentuotto, lisääntyy ilmavirtauksen osuessa kanavassa olevaan esteeseen, joka tässä tutkimuksessa oli virtaussäädin. Jonkin verran ääntä aiheutuu myös virtauksen kanssa kontaktissa olevien pintojen mekaanisesta värähtelystä. Äänenkehitys on etupäässä yhdistelmä akustiikkaa ja virtausoppia, jotka kumpikin ovat haastavia mallinnettavia. Tietoa pyrittiin keräämään etupäässä kirjallisuustutkimuksen ja laboratoriomittausten sekä niiden perusteella tehtävien päätelmien avulla. Ääni- ja säätöteknisiä mittauksia suoritettiin yhteensä kahdeksalle nykyisin käytössä olevalle erityyppiselle säätölaitteelle. Mittaustiedot on esitetty pääasiassa kuvaajina, joihin on liitetty eri yhdistelminä mm. äänispektri, paine-ero, äänitehotaso, äänenpainetaso, tilavuusvirta ja säätimen avausasento aina tarkasteltavan tekijän mukaan. Mittaustietoja on myös sovitettu kirjallisuuslähteissä mainittuihin äänentuottokaavoihin ja verrattu tuloksia keskenään.Laitteita on vertailtu jonkin verran keskenään äänenpainetasoilla 30 - 40 dB(A). |