Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Esisaostusvaihtoehto Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolla

Show simple item record

Title: Esisaostusvaihtoehto Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolla
Author: Heinonen, Timo-Pekka
Abstract: Tämän diplomityön tavoitteena oli selvittää esisaostusprosessin tarjoamia mahdollisuuksia Tampereen kaupungin Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolla. Esisaostuksen eduista rinnakkaissaostuskäyttöön verrattuna mainittakoon esisaostusyksikön korkea puhdistusteho orgaanisen aineen suhteen. Tällöin on tietyin edellytyksin mahdollista käyttää aktiivilieteyksikön ylimääräistä ilmastuskapasiteettia esim. nitrifikaation ylläpitämiseen aktiivilieteyksikössä. Nitrifikaation ohella tämän tutkimuksen puitteissa selvitettiin esisaostuksen vaikutukset laitoksen puhdistustuloksiin, lietteen käsittelyyn ja laitoksen käyttötalouteen. Puhdistamolla järjestettiin kolmen kuukauden pituinen esisaostuskokeilu. Koeajo jakautui kuuteen jaksoon, joiden aikana laitosta käytettiin erilaisilla saostuskemikaaliannostuksilla. Lisäksi muuteltiin muita saostukseen vaikuttavia tekijöitä. Koeajon perusteella osoittautui hyväksi käyttötavaksi annostella 100 g/m3 esisaostuskemikaalina käytettyä BolidenAVR:ä esisaostusyksikköön menevään jäteveteen ja ferrosulfaattia 50 g/m3 hiekan erotukseen. Esisaostuskemikaaliannostus oli tehostettu pikasekoituksella ja saostus-pH säädettiin rikkihapolla arvoon 6,5. Aktiivilieteyksikön ilmastustilavuus puolitettiin kokeen ajaksi. Tästä huolimatta riittävän happipitoisuuden ylläpitäminen yksikössä ei ollut ongemallista. Lietteen tuotto kuiva-aineena laskettuna kasvoi n. 20 % rinnakkais-saostuskäyttöön verrattuna. Lietteen kuivauksessa käytettävän polymeerin kulutus ei kuitenkaan kasvanut samassa suhteessa, koska lietteen kuivattavuus parani. Kokeen perusteella voitiin tehdä se johtopäätös, että ilmastuskapasiteetin puolesta nitrifikaatioastetta voidaan nostaa nykyisestään esisaostusprosessia käyttämällä. Kustannuksiltaan esisaostuskäyttö osoittautui 4,5 p/m3 rinnakkaissaostusta kalliimmaksi. /Kir09
Issue date: 1984
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907103643
Publication type: Diplomityö
Language:
Pages: 97 s., 3 liitettä.
Examiner: Viitasaari, Matti
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Rakennustekniikan osasto
Department: Vesitekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics