| Title: | Talonrakennushankkeen toteutusjärjestyksen suunnittelu |
| Author: | Laurikka, Petri |
| Abstract: | Tutkimuksen tavoitteena oli laatia toimintamalli talonrakennushankkeen toteutusjärjestyksen suunnittelulle kokonaissuunnittelutasolla sekä kuvata suunnittelussa käytettäviä periaatteita ja menetelmiä. Tutkimuksessa perehdyttiin nykyiseen tuotannonsuunnittelukäytäntöön sekä käytössä oleviin suunnittelumenetelmiin. Lisäksi kartoitettiin nykykäytännön mukaisessa toteutusjärjestyksen suunnittelussa esiintyvät puutteet. Tuotannonsuunnittelumenetelmiä analysoitaessa todettiin toimintaverkkopohjaisen ratkaisun soveltuvan parhaiten kokonaissuunnittelutason toteutusjärjestyksen suunnitteluun. Toteutusjärjestyksen suunnittelun eri osa-alueita tarkasteltaessa perehdyttiin mm. hankkeen toteutuksen ositteluun, tehtävien välisten riippuvuuksien määrittämiseen sekä toteutusjärjestyksen suunnitteluperiaatteisiin. Samalla selkeytettiin tärkeimpien osa-alueiden systematiikkaa sekä käsitteitä. Tutkimuksessa luotiin toimintamalli talonrakennushankkeen toteutusjärjestyksen suunnittelulle kokonaissuunnitteluvaiheessa. Mallissa päädyttiin kahteen vaihtoehtoiseen perusratkaisuun: aluekeskeiseen lähestymistapaan sekä työvaihekeskeiseen lähestymistapaan. Aluekeskeinen suunnittelu painottuu alkuvaiheessa alueiden sisäisten riippuvuuksien määrittämiseen. Vasta niiden tutkimisen jälkeen selvitetään alueiden ulkoiset riippuvuudet eli määritetään mm. työvaiheiden eteneminen hankkeen eri alueiden välillä. Työvaihekeskeisessä lähestymistavassa määritetään aluksi työvaiheiden eteneminen hankeen eri alueiden välillä. Vasta tämän jälkeen määritetään alueiden sisäiset riippuvuudet. Lähestymistapa soveltuu paremmin nykyiseen suunnittelukäytäntöön. /Kir10 |
| Comment: | TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä |
| Issue date: | 1989 |
| URN: | http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907103919 |
| Publication type: | Diplomityö |
| Language: | fin |
| Pages: | 80 s. + liitt. 11 s |
| Subject: |
rakennushannkeett toteutusjärjestys toimintaverkkosuunnittelu |
| Examiner: | Salokangas, Raimo |
| University: | Tampereen teknillinen korkeakoulu |
| Faculty: | Rakennustekniikan osasto |
| Department: | Rakentamistalouden laitos |
| Degree Programme: |
| Files | Size | Format | View |
|---|---|---|---|
|
There are no files associated with this item. |
|||