|
Abstract:
|
Työssä selvitetään kokeellisesti eri tekijöiden vaikutukset paperinauhan kulkuun päällevientilaitteen ohjauslevyillä. Kokeet suoritettiin n. 21-22 m2 pitkillä paperinauhoilla, joiden neliömassat olivat 25, 50 ja 100 g/m2. Lattialle vedetyn paperinauhan toinen pää asetettiin seinämäsuihkun vaikutuspiiriin, jolloin paperinauha lähti liikkeelle seinämäsuihkun vetämänä. Paperinauhan kulkiessa ohjauslevyä tai -levyjä pitkin tehtiin havaintoja nauhan käyttäytymisestä, sekä mitattiin nauhan kulkuaika. Paperinauhan kulkunopeudelle asetetut vaatimukset, tissuepaperi 30 m/s ja painopaperi 25 m/s, pystytään toteuttamaan, kun epäyhtälö (puuttuu tästä) on voimassa. Yhtälössä J' on ehto riittävälle katkaisutehokkuudelle kyseessä olevalla paperilajilla. Ohjauslevyjen suutinputkien vaaditut staattiset paineet ovat alueella 4-7 bar (absoluuttinen), joten normaali tehdasilmanpaine on riittävä. Paineilmalähde ja putkisto on tällöin mitoitettava tuotollaan päällevientilaitteen kuluttamaa ilmamäärää vastaavaksi. Ohjauslevyjen asemalla toisiinsa ja rainan kulkureittiin nähden todettiin olevan merkitystä paperinauhan pysymiseen ohjauslevyjen pinnassa. Paperikoneella ohjauslevyt tuleekin asentaa mahdollisimman lähelle rainan kulkureittiä. Työn yhteydessä on konstruoitu myös uudentyyppinen paineilmatoiminen paperinauhan katkaisulaite, jolle on haettu patenttia (Suomen patenttihakemus no. 811513, 15.5.1981). Katkaisulaitteen toiminta perustuu myös seinämäilmiön ja seinämäsuihkun hyväksikäyttöön. Katkaisulaitteen tehokkuus on riittävä, kun ehto (puuttuu tästä) toteutuu, J' määritettiin kokeellisesti paperilajeille, joiden neliömassat olivat 25, 50 ja 100 g/m2. Katkaisulaitteen suutinputkien vaaditut staattiset paineet ovat myöskin alueella 4-7 bar (absoluuttinen). Työssä esitettyjen periaatteiden mukaan valmistetut päällevientilaitteet toimivat suunnitellulla tavalla sekä reunanauhan katkaisun että viennin osalta. /Kir10 |