|
Abstract:
|
Suunnitelman kaupunkitilallisen osan tarkoituksena on keskustan eheyttäminen ja hallinto- ja kulttuurikeskuksen hienovarainen liittäminen muuhun kaupunkirakenteeseen. Suunnittelualueelle tuli osoittaa konsertti-kongressitalo, virastotaloja, kirjastolaajennus, hotelli, tavaratalo ja taidehalli ym. tulevaisuuden rakentamista. Seinäjoelle ominainen pienimittakaavaisuus säilyttämällä sekä selvästi rajatulla kaupunkirakenteella on pyritty hyvään kokonaisuuteen. Kulttuuri- ja hallintokeskuksen ympärille on jätetty kaupunkikuvallista väljyyttä. Alueelle on pääasiassa sijoitettu kulttuuri-, virasto- ja liiketoimintoja palvelevaa rakennustuotantoa, mutta myös uutta asutusta nopeuttamaan ja monipuolistamaan keskusta-alueen rakentumista. Kaupunkikuvan ja -rakenteen kannalta ongelmalliseksi on osoittautunut alueella sijaitsevien vanhojen koulurakennusten huomioon ottaminen. Lisärakentamisella, ehkä jopa osittaisella purkamisella voidaan tilannetta auttaa. Musiikki- ja kongressitalon on urbaanisti sidottu jalustallaan ja massoillaan ruutukaavan koordinaatistoon. Tätä korostaa kulissimainen seinämä Kirkkokadun suuntaan sekä poikkeavien rakennusosien keveä katosmaisuus. Rakennus muodostaa myös portin ja avauksen näkymille kulttuuri-ja hallintokeskukseen. Rakennus muodostuu periaatteessa vain kahdesta päätilasta aula/lämpiöstä ja konserttisalista. Sali on massiivinen huonetila, lämpiö taas tunnelmaltaan ulkotilamainen, kevyt katosjärjestely, joka liittyy samassa tasossa pihatoriin. /Kir09 |