|
Abstract:
|
Työn lähtökohtana oli selvittää, miten aihioita voitaisiin valmistaa taloudellisemmin samalla henkilökunnalla mahdollisimman pienin investoinnein. Työkenttä sisälsi teräsvaraston, sahauksen ja levyleikkauksen. Ajankäytön jakauma tutkittiin teräsvaraston ja sahojen kohdalta havainnointitutkimusta hyväksi käyttäen. Tutkimuksesta kävi ilmi esimerkiksi sahojen kohdalta, että molempien sahojen käyttösuhde oli ainoastaan noin 30 %. Käyttösuhteen suurentamiseen havaittiin olevan mahdollisuudet kehittämällä materiaalin käsittelylaitteita ja alkeellisen keskiöintilaitteen korvaamisella uudella. Varastotöiden tehottomuus johtui osaltaan järjestelyteknisistä ongelmista sekä käsittelylaitteiden puutteesta. Polttoleikkaus on työvaihe, joka nostaa helposti materiaalin hukkaprosenttia, ellei työn suunnitteluun ole uhrattu riittävästi aikaa. Tähän ongelmaan löytyi ratkaisu levyn käyttösuunnitelmien muodossa. Pätevillä levyn käyttösuunnitelmilla on mahdollista pienentää tämän hetkistä materiaalihukkaa noin kolmanneksella, mikä merkitsee noin 310 000 markkaa vuodessa. Teräsvarastosta, sahauksesta ja levyleikkauksesta voidaan muodostaa aihioverstas. Näin saadaan itsenäinen, toimiva yksikkö, jonka sisällä tapahtuu taloudellisimman käsittely- ja valmistustavan suunnittelu. Perustettavaan aihioverstaaseen valittiin palkkaustavaksi palkkiopalkka johtuen sen kohottavasta vaikutuksesta tuottavuuteen. /Kir10 |