Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Työvoimasuunnitelman laadinta ja seuranta

Näytä kaikki kuvailutiedot

Tiedostot

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä

Tähän julkaisuun ei ole liitetty tiedostoja.

URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907104180
Nimeke: Työvoimasuunnitelman laadinta ja seuranta
Tekijä: Hjerppe, Pasi
Julkaisun tyyppi: Diplomityö
Julkaisuaika: 1993
Yliopisto: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Tiedekunta: Rakennustekniikan osasto
Laitos: Rakentamistalouden laitos
Tiivistelmä: Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää uusi malli rakentamisvaiheen työvoimasuunnitelman laadinnan ja seurannan parantamiseksi. Mallin ensisijaiseksi käyttökohteeksi on valittu toimistorakennus. Menetelmä huomioi kokonaistyömäärän käytön ja seurannan työmaalla tapahtuvien töiden osalta. Työvoimasuunnitelman ja yleisaikataulun suunnittelu on monimutkaistunut hankkeiden ainutkertaisuuden vuoksi. Lisäksi työvoimasuunnittelun epäkohtana on ollut ei edistävien töiden eli työmaalla tapahtuvien oheistoimintojen työmäärän epämääräinen arviointi ja ajoittuminen. Oman ongelmansa on muodostanut urakointiasteen arviointi riittävän aikaisessa vaiheessa ja sivu-urakkana tai alihankintana teetettävien töiden työmäärän arviointi. Työvoimasuunnitelman mallia kehitettäessä jouduttiin perehtymään työvoimasuunnittelun vaihtoehtoisiin mitoitusmenetelmiin. Näitä vaihtoehtoja tarkasteltaessa on mietitty menetelmän soveltuvuutta, sen ongelmia ja tulosteiden soveltuvuutta työvoimasuunnitelman kannalta. Menetelmäksi valittiin kahden menetelmän yhdistelmä, jota kehitettiin mallin tarpeita vastaavaksi. Mallin lähtökohdaksi on otettu tiedostetut ongelmat ja toiveet. Näiden pohjalta on luotu kokonaisvaltainen työvoimasuunnittelumalli, joka huomioi kaikki työmaalla tapahtuvat työsuoritukset. /Kir11


Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot

Hae DPubista


Tarkennettu haku

Selaa viitteitä

Omat tiedot

Tilastot