|
Abstract:
|
Lähes koko maapallon peittävät erikoisradioverkot ovat mahdollistaneet pienellekin laboratoriolle oman taajuusnormaalin rakentamisen varsin kohtuullisin kustannuksin. Työn aluksi tutustutaan ajan ja taajuuden käsitteisiin. Sen jälkeen on esitetty eräitä primäärinormaaleiksi luokiteltavia laitteita, joiden avulla suuret aikalaboratoriot sekä ylläpitävät että voisivat ylläpitää taajuutta ja aikaa. Ennen itse taajuuden siirtoprobleemaan ja sen ratkaisuihin tutustumista luodaan teoreettinen pohja menetelmille, joista ratkaisu on löydettävissä. Työssä kuvaillaan useita menetelmiä sekä vaikeuksia, joita ne saattavat tuoda mukanaan. Lisäksi ehdotetaan varsinkin ajan siirtoon soveltuva järjestelmä, joka käyttää hyväkseen jo olemassa olevia yleisiä tiedonsiirtoverkkoja, mutta jota pienin muutoksin voisi käyttää myös taajuuden ylläpitämiseen. /Kir09 |