Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Esikäsittelyverstaan toimintamallin kehittäminen

Show simple item record

Title: Esikäsittelyverstaan toimintamallin kehittäminen
Author: Maaninen, Ari
Abstract: Uudella toimintamallilla esikäsittelyverstaalle tavoitellaan selkeämpää tiedonkulkua, lyhempää toimitusaikaa ja parempaa toimitusvarmuutta. Lisäksi esikäsittelyverstas pyrittiin saamaan entistä itsenäisemmäksi ja nopeammin muutoksiin reagoivaksi. Työn alkuvaiheessa esikäsittelyverstaalla suoritettu seuranta osoitti, että läpimenoajan lyhentämisessäja toimitusvarmuuden parantamisessa tiedonkulku suunnittelusta esikäsittelyyn muodostaa valmistusmenetelmiä suuremman ongelman. Tulevien materiaalitarpeiden ja kuormitushuippujen ennakoimiseksi, sekä työnsuunnittelun rutiinien vähentämiseksi pyrittiin kehittämään tuotekohtaista mallijärjestelmää. Esikäsittelyverstaan sisäisten toimintojen tehostamiseksi tutkittiin nestausohjelman uusimista, levityskuvien tekemisen siirtämistä tietokoneelle, sisäisiä kuljetuksia, käännöspalojen käytön tehostamista ja terästukkurin varastokirjanpidon siirtämistä tehtaan tietojärjestelmiin. Uuden mallin kehittäminen vaati perinpohjaista tutustumista tehtaan tietojärjestelmiin, ja tämä näkyy työn suhteellisen pitkänä toimintojen esittelynä. Erittäin keskeisessä asemassa uudessa toimintamallissa tulee olemaan kohdeyrityksen toiminnanohjausjärjestelmä ja siihen tallennettu tieto. Mahdollisimman suora ja selkeä tietovirta suunnittelusta esikäsittelyverstaalle parantaa ratkaisevasti verstaan toimintakykyä. Uuden mallin ansiosta esikäsittelyverstaan asioista pääsee päättämään entistä useampi henkilö ja siellä tarvittava tieto saadaan ohjattua entistä aikaisemmassa vaiheessa suoraan työntekijöille. Uuden toimintamallin suurimmat esteet tulevat liittymään asenteisiin, sillä se siirtää enemmän vastuuta lähemmäs todellista työntekijää. /Kir10
Comment: TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä
Issue date: 1995
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907104513
Publication type: Diplomityö
Language:
Pages: 97 s.
Examiner: Aumala, Olli
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Sähkötekniikan osasto
Department: Mittaustekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics