|
Abstract:
|
Tämä työ liittyy dieselmoottoreiden osavalmistuksen kehitykseen. Kohdeyrityksessä istukkakiinnitteisten pyörähdyskappaleiden valmistusta varten oli päätetty muodostaa solu, koska suurella joukolla osia oli havaittu olevan sama työvaiheistus. Solun koneiksi ostettiin uudet NC-koneet, kaksi sorvia ja koneistuskeskus. Diplomityössä käsitellään solun käyntiinajoa alkaen työkappaleiden valinnasta ja ryhmittelystä, sekä koneiden mukana tulleen NC-ohjelmointilaitteen käyttöönottoa. Solun muodostamisen yhteydessä oli myös tarkoitus kokeilla uudenlaista palkkausmuotoa, palkkiopalkkaa. Asiakasohjautuva piensarjatuotanto asettaa valmistukselle vaatimuksen lyhyestä läpimenoajasta. Jotta tähän päästään, on tärkeää, että työerien vaihto sujuu kitkatta ja turhaa työtä välttäen. Tämän työn yksi osa esitteleekin valitut asetusmenetelmät sekä asetuksen yhteyteen kehitetyt dokumentointipaperit. Samantapaisia kappaleita valmistettaessa myös työkalut ovat yhdenmukaisia. Jotta erikoistyökaluja ei vuosien mittaan kertyisi laatikoihin käyttämättöminä pölyttymään, on tärkeää luetteloida nykyiset työkalut sekä karsia ja yhdistää hyvin samankaltaiset yhdeksi työkaluksi. Tätä kutsutaan työkalujärjestelmän kehittämiseksi. Siihen kuuluu myös asetusta nopeuttavien vakiotyökalujen valinta, jos vain työkalupaikkojen määrät koneissa sen sallivat. Olennaista järjestelmälle on lisäksi, että suunnitellaan vain sellaisia muotoja, joita voidaan valmistaa järjestelmän työkaluilla. Kyseiseen soluun kehitetty järjestelmä perustuu ajatukseen: kaikki työkalut säilytetään solussa ja käytetyimmät työkalut jatkuvasti pitimiinsä kiinnitettyinä. Lisäksi työkalujen asetusta varten on solussa erillinen asettaja, joka myös tekee NC-ohjelmat koneille. /Kir10 |