|
Abstract:
|
Tavoitteena oli luoda toimintatavat turvallisuusasioiden kehittämiseen kohdeyrityksessä. Yrityksen rakenteilla olevaa varastolaajennusta ja tuotannon aluetta käytettiin hyväksi, kun arvioitiin mahdollisia trukki- ja henkilöliikenteen aiheuttamia riskejä.Terveys- ja turvallisuusvaarojen ennakoiva tunnistaminen ja varautuminen niihin korostui muun muassa riskianalyysien oikealla valinnalla ja systemaattisella päivittämisellä, joita tarkasteltiin koko yhtiön turvallisuustoiminnan alueella. Tavoitteena oli lisäksi kehittää toimintatapoja tapaturmien vähentämiseksi. Työssä käsiteltiin, kuinka pystytään ennakoimaan turvallisuustason muuttumista esimerkiksi turvallisuusjohtamisen, turvallisuuden mittaamisen, turvallisuusauditointien ja riskienhallinnan kautta. Yrityksen turvallisuuskulttuurilla on merkittävä asema turvallisuuden kehittämisessä. Työssä selvitettiin työturvallisuuden tasoa työturvallisuuskyselytutkimuksen, trukkiliikenteen riskienarvioinnin ja turvatekniikan keskuksen tarkastajan haastattelun avulla. Yrityksen henkilökunnan kysely työterveys- ja turvallisuusnäkökulmista toteutettiin työturvallisuuskampanjan aikana. Kysely osoitettiin koko yrityksen henkilökunnalle turvallisuusluentojen yhteydessä. Sisäisen liikenteen, varaston ja tuotannon alueen turvallisuusasioita selvitettiin riskien arvioinnin avulla yhteistyössä yrityksen teknisen päällikön ja työntekijöiden kanssa. Tärkeä linkki yrityksen turvallisuusasioiden kehittämisessä on TUKES, joka toimii turvallisuusviranomaisena. |