| Title: | GSM-verkon hallintajärjestelmän sisäinen hälytysjärjestelmä |
| Author: | Mikkonen, Jouni |
| Abstract: | Televerkkojen jatkuvasti kasvaessa on tullut käyttövarmuuden ja palvelun laadun takaaminen käyttäjälle yhä tärkeämmäksi. Avuksi on otettu keskitetty verkonhallinta, jonka avulla kerätään tietoa verkon toiminnasta ja siinä esiintyvistä häiriöistä. Ensimmäiset verkonhallintaratkaisut ovat olleet valmistajasidonnaisia ja siten sopineet vain valmistajan omien verkkoelementtien hallintaan. Avoimia rajapintoja määrittelemällä kansainväliset standardointiorganisaatiot ovat nopeasti pyrkineet poistamaan syntyneen yhteensopivuusongelman. Yritys on tehnyt oman hallintajärjestelmän määriteltyjen standardien pohjalta. Hallintajärjestelmän sisällä syntyvien vikatilanteiden käsittelyä ei toistaiseksi ole määriteltynä standardeissa. Tarve hallintajärjestelmän sisällä syntyvien vikatilanteiden yhdenmukaiseen käsittelyyn on kuitenkin olemassa ja tässä diplomityössä käydään läpi eräs toteutettava ratkaisumalli. Vaatimukseksi hälytystapahtumalle asetettiin, että sen täytyy olla ISO:n standardin mukainen ja sovelluksille ei saa aiheutua vaivaa hälytysten asettamisesta ja perumisesta. Hallintajärjestelmän sovellus voi lähettää hälytyksiä anottuaan ainutkertaisen hälytysnumeron ja otettuaan käyttöön hälytysrajapinnan, joka on alempien OSI-kerrosten päälle tehty sovellusohjelmointirajapinta. Hälytysrajapinta on suunniteltu OMT-menetelmää käyttäen ja toteutettu C++-luokkakirjastona. /Kir11 |
| Comment: | TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä |
| Issue date: | 1993 |
| URN: | http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907104715 |
| Publication type: | Diplomityö |
| Language: | fin |
| Pages: | 72 s. + liitt. 2 s |
| Subject: |
hälytys hallintajärjestelmät |
| Examiner: | Haikala, Ilkka |
| University: | Tampereen teknillinen korkeakoulu |
| Faculty: | Sähkötekniikan osasto |
| Department: | Ohjelmistotekniikan laitos |
| Degree Programme: |
| Files | Size | Format | View |
|---|---|---|---|
|
There are no files associated with this item. |
|||