Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Rakennusliikkeen johtamisesta 2000-luvulle

Show simple item record

Title: Rakennusliikkeen johtamisesta 2000-luvulle
Author: Ruostetniemi, Antti
Abstract: Lama on vauhdittanut johtamistapojen ja organisaatioiden kehitystä. Suomi kansainvälistyy nopeasti ja uusi sukupolvi astuu työelämään. Nämä tuovat muutospaineita nykyisin vallitseviin johtamisjärjestelmiin, siksi johtajien on oivallettava muutoksen väistämättömyys tuottavuuden ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tässä tutkimuksessa on selostettu ne osa-alueet, jotka johtajien erityisesti tulee hallita rakennusliikkeen johtamisessa 2000-luvulle. Tämän tutkimuksen tulokset pohjautuvat tekijän henkilökohtaiseen kokemukseen, kirjallisuudesta ja lehdistöstä hankittuun aineistoon sekä suomalaisten johtajien haastatteluihin. Rakennusliikkeen johtaminen tulevaisuudessa edellyttää, että yrityksen johto hallitsee johtajuuden kolme toisiinsa saumattomasti kytkeytyvää osa-aluetta. Ensimmäinen osa-alue on johtamistyylitietous. Johtajan tulee keskittyä oikeisiin asioihin ja ensin itse tiedostaa sekä sisäistää ne. Johtajan on kyettävä mukauttamaan johtamistapansa tilanteen mukaiseksi. Toinen osa-alue on organisaation rakenne. Organisaation tulee olla jatkuvan tehokkuuden ja kehityksen ylläpitämiseksi joustavasti muunneltavissa. Kolmas osa-alue on visiojohtaminen ja strateginen kehittäminen. Yrityksen visiojohtamisen tavoitteena on yhdistää johtamistaidot, strateginen suunnittelu ja siihen oleellisesti liittyvä organisaation kehittäminen. /Kir11
Comment: TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä
Issue date: 1993
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907104872
Publication type: Diplomityö
Language: fin
Pages: 99 s
Subject: rakennusliikkeet
Examiner: Lehtomäki, VesaPoutanen, Tuomo
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Rakennustekniikan osasto
Department: Rakennustekniikka, Pori
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics