|
Abstract:
|
Moreeni A oli Lauttakylän pintamoreenia, joka oli otettu moreenikumpareesta. Sen hienoainespitoisuus on pieni, noin 5 % ja humusarvo II. Tämä moreeni routii. Moreenit B ja C ovat Siilinjärveltä, edellinen pintamoreenia, jälkimmäinen pohjamoreenia. Niillä on suuri hienoainespitoisuus, 40...45 %. Humusaste on IV. Nämä moreenit routivat voimakkaasti. Sideaineina käytettiin sementtiä, sementti-masuunikuona-seosta ja sementtilentotuhka-seosta. Pitoisuuksiksi valittiin 4 ja 7 %. Kokeissa tutkittiin sideaineen vaikutusta sullottujen ja läjitettyjen moreenien tiettyihin ominaisuuksiin. Tutkitut ominaisuudet olivat puristus- ja CBR-lujuudet, routivuus, kapillaarisuus ja vedenläpäisevyys. Myös rakeisuudessa tapahtuneet muutokset havaittiin seulomalla stabiloidut näytteet. Tutkimuksen ulkopuolelle jääneistä ominaisuuksista ainakin ominaispinta-alalla voisi olla merkitystä tabiloitavuutta arvioitaessa. Myös humuksen tutkiminen ja sen poistamiskeinot lienevät tarkempia tutkimuksia vaativia aiheita. Varsinaisissa kokeissa käytetyt moreenit olivat kaikki jossain määrin erikoistapauksia. Lauttakylä A (moreeni A) on rakeisuutensa ja kapillaarisuutensa perusteella routimaton, kuitenkin routanousukokeella sen voidaan osoittaa routivan melko paljon. Siilinjärven moreenit (B ja C) routivat erittäin voimakkaasti. Lisäksi varsinkin moreeni B sisälsi paljon humusta. Tällaisten moreenien käyttö rakentamisessa tulee luultavasti harvoin kysymykseen. Stabiloitu moreeni A välittömästi tiivistettynä ei enää roudi. Moreenin C routanousua ei kaikissa tapauksissa täysin saatu poistetuksi; sen ominaisuudet paranivat kuitenkin huomattavasti. Moreenilla B saadut tulokset eivät olleet aivan yhtä hyviä. 4 %:n masuunikuona-sementti-pitoisuus ei riitä routimisen estämiseen, suuremmilla pitoisuuksilla se kuitenkin mahdollisesti onnistuisi, edellyttäen että sullonta suoritetaan välittömästi stabiloinnin jälkeen. Optimikosteuden aikaansaaminen on erittäin tärkeä tavoite lujuuksien saavuttamiseksi. Vesipitoisuus vaikuttaa oleellisesti materiaalin tiivistyvyyteen ja siihen, kuinka stabilointireaktiot käynnistyvät. Tietyn lujittumisajan jälkeen ei ympäristön vesipitoisuuden muutoksilla ole enää kovin suurta merkitystä. Runsas vesi lähinnä nopeuttaa stabilointireaktioiden tapahtumista ja siten edistää lujuuden kehittymistä sullotulla aineksella. Lujuuskokeiden perusteella näyttäisi moreeni C sementin ja masuunikuonan seoksella stabiloituna saavuttavan paremman lujuuden, muilla moreeneilla tilanne on päinvastainen. Routa- ja kapillaarisuuskokeissa on sementti antanut yleensä paremman tuloksen, kuitenkin niin, että esimerkiksi moreeni routii stabiloituna 7 %:lla sementti-masuunikuonaseosta vähemmänkuin 4 %:lla sementtiä. Lentotuhkalla stabiloitu aines näyttää ominaisuuksiltaan samantapaiselta kuin vastaava masuunikuonalla stabiloitu moreeni. 4 ja 7 %:n pitoisuuksilla saatujen tulosten ero oli pienin runsaasti humusta sisältävällä moreenilla B, jolla arvot muutenkin jäivät alhaisemmiksi. Yleensäkin humuksella näyttäisi olevan vaikeasti arvioitavissa oleva vaikutus stabiloinnin tulokseen. Moreeni A sisältää vain vähän hienoainesta ja humusta, mutta sen ominaisuuksiin pystyttiin vähiten vaikuttamaan. Moreeni C taas sisältää hyvin paljon hienoainesta ja humusta. Sen ominaisuudet paranivat kuitenkin huomattavasti sideaineen lisäämisen jälkeen. Runsaasti hienoainesta ja humusta sisältävä moreeni B taas osoittautui huonosti stabilointiin soveltuvaksi. Stabiloinnin onnistumista on siis vaikea ennakoida; lujuudenkehittyminen ja routivuuden pieneneminen ei näyttäisi olevan arvioitavissa moreenin rakeisuuden tai humuspitoisuuden avulla. /Kir10 |