Liikenneverkon vaikutus yhdyskuntaan
Näytä kaikki kuvailutiedot
Tiedostot
|
Tähän julkaisuun ei ole liitetty tiedostoja.
|
|
URN:
|
http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907105138
|
|
Nimeke:
|
Liikenneverkon vaikutus yhdyskuntaan |
|
Tekijä:
|
Kanerva, Kirsi |
|
Julkaisun tyyppi:
|
Diplomityö |
|
Julkaisuaika:
|
1989 |
|
Yliopisto:
|
Tampereen teknillinen korkeakoulu |
|
Tiedekunta:
|
Rakennustekniikan osasto |
|
Laitos:
|
Tie- ja liikennetekniikan laitos |
|
Tiivistelmä:
|
Tutkimuksessa on selvitetty liikenneverkon välillisiä vaikutuksia paikkakunta- ja aluetasolla. Tutkimuksen pääpaino on tieliikenneinvestoinneissa, koska tieliikenne on merkitykseltään hallitseva liikennemuoto. Vaikutuksina on tarkasteltu väkiluvun, työllisyyden, kunnallistalouden ja elinkeinoelämän kehitystä. Tällaiset tekijät otetaan nykyisin huomioon lähinnä arvioina ja mielipiteinä. Ulkomailla tehtyjen tutkimusten tuloksia on tarkasteltu kirjallisuuden avulla. Suomalaisiin yhdyskuntiin kohdistuvia liikenneverkon vaikutuksia on tutkittu kymmenen esimerkkikunnan kehityksen avulla. Valmistumisvaiheessa olevaan tiehen kohdistuvia odotuksia on tutkittu haastattelemalla parhaillaan rakennettavan moottoritien ympäristökuntia. Ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että tie on tärkeä paitsi liikenteelle myös ympäröivän alueen kehitykselle. Toistaiseksi ei ole kehitetty yhtenäistä menetelmää välillisten vaikutusten arvottamiseksi. Työpaikkojen määrän kasvu ja taloudelliset hyödyt ilmenevät yleensä hitaasti. Mitä enemmän tieinvestoinnista kuluu aikaa, sitä vaikeampi sen vaikutuksia on eritellä yhdyskunnan muista muutoksista. /Kir10 |
Viite kuuluu kokoelmiin:
Näytä kaikki kuvailutiedot