Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Taajuusmuuttajakäytön aiheuttamien sähkömagneettisten häiriöiden tutkiminen

Show simple item record

Title: Taajuusmuuttajakäytön aiheuttamien sähkömagneettisten häiriöiden tutkiminen
Author: Sundgren, Matti
Abstract: Tehoelektroniikalla toteutetun metrokäytön on todettu aiheuttavan toimintahäiriöitä radan signalointilaitteisiin. Työn alkuosassa tutkitaan vaihtosuuntaajatekniikalla toteutetun metrokäytön synnyttämiä raiteiden ja akselien muodostamaan piiriin indusoituvia audiotaajuisia häiriöitä. Aluksi tarkastellaan kirjallisuuden pohjalta häiriöiden eri kytkeytymistapoja ja mahdollisia häiriölähteitä. Induktiivisesti kytkeytymien häiriöiden kytkeytymismekanismin ja mahdollisten häiriövuolähteiden selvittäminen luo pohjan kyseisen häiriön matemaattiselle käsittelylle. Varsinainen tutkimus tehtiin simuloimalla eri häiriövuolähteiden toimintaa ja mittaamalla syntyvä häiriöjännite. Analyysitulosten mukaan todettiin kyseisen vaihtosuuntaajatekniikalla toteutetun metrokäytön indusoiman häiriöjännitteen maksimiksi 5 mV. Työn jälkiosassa tutkitaan taajuusmuuttajan synnyttämiä radiohäiriöitä, niiden leviämistä syöttöverkkoon ja vaimentamista standardien määräämiin arvoihin. Tutkittava taajuusalue ulottuu 150 kHz:stä 30 MHz:iin. Aluksi tarkastellaan tutkittavan taajuusmuuttajan rakennetta ja toimintaa. Tältä pohjalta selvitetään radiohäiriön syntyä ja kulkeutumista syöttöverkkoon. Häiriövirtamittausten perusteella todettiin taajuusmuuttajan synnyttävän ensisijaisesti epäsymmetrisesti kytkeytyvän häiriön. Verkkoon leviävien häiriöiden vaimentamiseksi suunniteltiin yhteismuotoista häiriötä vaimentava suodatin. Tutkittaessa kyseisellä suodattimella varustetun taajuusmuuttajan synnyttämää häiriöjännitettä todettiin suodattimen vaimennus riittämättömäksi. Muutettaessa suodattimen rakennetta vaihekohtaisen vaimennuksen lisääminen paransi suotoa. Tästä voitiin päätellä taajuusmuuttajan synnyttävän myös tietyn suuruisen symmetrisen häiriöjännitteen. Häiriöiden vaimentamiseksi suodattimelta vaaditaan riittävän yhteismuotovaimennuksen lisäksi tietyn suuruinen vaihekohtainen vaimennus. /Kir10
Issue date: 1981
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907105170
Publication type: Diplomityö
Language:
Pages:
Examiner: prof.Juhani Kärnä
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Sähkötekniikan osasto
Department: Sähkövoimatekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics