|
Abstract:
|
Hypermedia ja siihen läheisesti liittyvä multimedia ovat käsitteinä ja visioina varhaisempia kuin elektroniset tietokoneet, mutta vasta tämän vuosikymmenen alun pöytätietokoneet ovat tarjonneet kompaktit puitteet aistikkaaseen moniviestintään. Ohjelmoitu ja koneellinen opetus ovat myös peräisin tietokoneita edeltäneeltä ajalta ja aluksi uskottiin, että tietokoneiden hyväksikäyttö olisi johtanut myös opetusalalla taloudelliseen kasvuun ja siksi tietokoneavusteisn opetuksen kehitystyöhön investoitiin varoja huomattavassa määrin. Kuitenkin jo useamman tietokonesukupolven ajan on saatu havaita, että tietokoneavusteinen opetus ei ole osoittautunut ainakaan ylivoimaiseksi metodiksi muihin nähden. Ongelmat ovat enimmäkseen johtuneet siitä, että opetusmateriaalia laatineet pedagogit eivät ole olleet ohjelmointitaitoisia eikä yhteistyötä opettajien ja ohjlmoijien välillä ole löytynyt riittävästi. Kilpailukykyisten hypermediasovellusten laatiminen vaatii usean eri alan ammattilaisen välistä saumatonta yhteistyötä sekä suurikapasitettisia tietokoneita ja laadukkaita audiovisuaalisen viestinnän oheislaitteita, mutta myös yksittäiset asianharrastajat ovat voineet luoda omia tuotteitaan käytäen hyväkseen mielikuvitustaan, henkilökohtaisia pöytätietokoneita ja grafiikkaorientoituneita olio-ohjelmointikieliä. Työ on laadittu kompaktissa grafiikkaorientoituneessa ympäristössä (Macintosh - HyperCard-HyperTalk) ja sen puitteissa on pyritty osoittamaan, että omaan käyttöön laadittu hypermediapohjainen opetusmateriaali on vakavasti otettava vaihtoehto korkeakoulutasoisten fysiikan oppikirjojen täydentäjänä sekä monisteiden korvaajana palvellen erityisesti oppilaitosten sellaisia tavoitteita, joiden opetukseen ei kaupallista materiaalia ole saatavilla. Tällaisia ovat esimerkiksi laboraatiot, jotka ainakin laitteiden käyttöohjeiden osalta ovat varsin laitoskohtaisia. /Kir10 |