Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Liukuovien valmistus

Näytä kaikki kuvailutiedot

Tiedostot

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä

Tähän julkaisuun ei ole liitetty tiedostoja.

URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907105306
Nimeke: Liukuovien valmistus
Tekijä: Marjamäki, Tapio
Julkaisun tyyppi: Diplomityö
Julkaisuaika: 1981
Yliopisto: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Tiedekunta: Konetekniikan osasto
Laitos: Konepajatekniikan laitos
Tiivistelmä: Työssä on pyritty kehittämään liukuovien valmistusta siten, että välittömiä valmistuskustannuksia voitaisiin pienentää. Valmistuskustannukset on jaoteltu aines- ja työkustannuksiin, jonka vuoksi pääpaino työssä on kohdistunut itse valmistustyön kehittämiseen ja ainekustannusten osalta lähinnä materiaalikäytön tehostamiseen. Valmistus on jaoteltu työvaiheiden mukaisiin kokonaisuuksiin, joista vaiheaikojen perusteella on valittu eniten työtä vaativat vaiheet: puutyövaihe, pellitys ja ovikalustus. Näiden yhteinen työtuntimäärä muodostaa 50-70 % koko liukuovien valmistukseen tarvittavasta työtuntimäärästä. Ainekustannusten osalta pääpaino keskittyy puutyövaiheen eri materiaaliratkaisujen tarkasteluun sekä levyn leikkauksesta aiheutuvan hukan pienentämiseen. Työvaiheiden välisiä pitkiä kuljetusmatkoja on pyritty vähentämään layout-suunnittelussa. Eri layout-vaihtoehtoja on arvosteltu painoarvovertailun avulla, jossa kuljetusten vähenemisen lisäksi on arvosteltu työskentelyolosuhteita, laajentamismahdollisuuksia, pinta-alan hyväksikäyttöä, muuttokustannuksia sekä muita eri vaihtoehtoihin sisältyviä ominaisuuksia. Tavoitteiksi asetettiin läpäisyajan pienentäminen sekä valmistuskustannusten vähentäminen 20 %:lla. Tavoitteet on pyritty saavuttamaan edellä selvitetyillä keinoilla ja menetelmillä. Työn osana on käsitelty NC-tekniikan käyttöä levyjen särmäyksessä ja tämän kannattavuutta. Ohjelmoitavan takavasteen osalta on laskettu investoinnin kannattavuus liukuovivalmistuksessa takaisinmaksuajan menetelmällä. Työn loppuosassa on käsitelty tuotannon kaksinkertaistamisesta aiheutuvia toimenpiteitä sekä laskettu tämän vaatima valmistuskapasiteetti työvoiman, tilan sekä koneiden ja välineiden osalta. Lisäksi on mukaan otettu tuotannon laajentamisen vaikutus osto-osien varastointiin sekä palkkausperusteisiin. /Kir10


Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot

Hae DPubista


Tarkennettu haku

Selaa viitteitä

Omat tiedot

Tilastot