| Title: | Radiopuhelinpohjaisen tekstinsiirtolaitteen toteutus |
| Author: | Rantanen, Heikki |
| Abstract: | Diplomityössä on selvitetty radiopuhelinpohjaisen tekstinsiirtolaitteen ohjelmallista toteutusta. Ohjelmisto on toteutettu modulirakenteisena ja sen kuvaamiseen on käytetty pseudo-kieltä. Tekstinsiirtolaitteen hardware-toteutusta on esitelty vain siinä määrin, kuin se on ollut välttämätöntä kokonaiskuvan kannalta. Näin esimerkiksi digitaalisesta vaihelukosta on esitetty sen periaatteellinen rakenne, koska se muodostaa tärkeän osan datan siirtojärjestelmästä. Työssä on toteutettu kaikki laitteen käyttäjätoimintojen vaatimat ohjelmat. Suurimman osan tätä työtä muodostaa yksinkertainen editori, jonka toteutuksessa on pääpaino asetettu helppokäyttöisyyteen, mutta silti riittävään monipuolisuuteen tekstinkäsittelyn helpottamiseksi. Esitutkimuksessa suunnitellusta tiedonsiirtoprotokollasta on esitetty sen ohjelmallinen toteutus. Tiedonsiirrossa käytetyn BCH-koodin esittelyssä on pääpaino enkoodaus- ja dekoodausmenetelmien tarkastelussa. Salausmenetelmien vertailussa on tekstinsiirtolaitteeseen valittu DES:n mukainen salaus. DES:stä on esitetty sen toteutusperiaatteet ohjelmallista toteutusta ajatellen. /Kir09 |
| Issue date: | 1986 |
| URN: | http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907105460 |
| Publication type: | Diplomityö |
| Language: | |
| Pages: | 71 s |
| Subject: |
Radiopuhelinpohjaisen tekstinsiirtolaitteen toteutusradiophone data transmission cryptography |
| Examiner: | apul.prof.Leo Sintonen |
| University: | Tampereen teknillinen korkeakoulu |
| Faculty: | Sähkötekniikan osasto |
| Department: | Elektroniikan laitos |
| Degree Programme: |
| Files | Size | Format | View |
|---|---|---|---|
|
There are no files associated with this item. |
|||