|
Abstract:
|
Kallistuva energia ja kiristyvät ympäristön suojelulle asetettavat vaatimukset ovat tehneet putkivuodot entistä ei-toivottavammiksi. Työssä esitetään kirjallisuustutkimuksen perusteella laadittu, mahdollisimman täydellinen luettelo käytössä olevista menetelmistä nesteitä kuljettavien, paineellisten putkijohtojen vuotojen havaitsemiseksi ja paikantamiseksi. Eri menetelmien periaatteiden lisäksi selvitetään niiden käytön edut ja rajoitukset sekä arvioidaan niiden hyvyyttä. Työssä esitetään myös uusi ajatus vuodon ilmaisemiseksi sähköeristeestä valmistetuista putkijohdoista. Sen käyttökelpoisuutta tutkitaan suoritettujen mittausten avulla. Menetelmän todetaan tietyt rajoitukset huomioon ottaen olevan erittäin kehityskelpoinen ja tuovan tarpeellisen lisän kumi- ja muoviputkien valvontamenetelmiin. Yhteenvetona todetaan, ettei yleispätevää vuodon ilmaisumenetelmää ole. Putkimateriaali, asennustapa, kuljetettava neste ja virtausolosuhteet määräävät edullisimman tarkastus- tai valvontaperiaatteen. Luotettavuuden lisäämiseksi suositellaan useamman kuin yhden menetelmän käyttöä. /Kir10 |