| Title: | Menetelmät lävistää heikkousvyöhyke peränajossa |
| Author: | Vaajasaari, Marja |
| Abstract: | Työn tavoitteena oli etsiä mahdollisimman nopeita heikkousvyöhykkeiden lävistämismenetelmiä. Tätä varten pyrittiin kartoittamaan nykyisin käytetyt menetelmät ja selvittämään niiden kehitystarve. Työssä on painotettu eri lujitusmenetelmien ja esi-injektoinnin käyttöön vaikeissa olosuhteissa liittyviä tekijöitä. Käsitellyt menetelmät on valittu siten, että ne soveltuvat käytettäviksi vaihtelevissa olosuhteissa poraus-räjäytysmenetelmän yhteydessä. Tutkimuksista on esitetty vain joitakin pääperiaatteita sekä tärkeimpiä menetelmiä. Lisäksi on esitetty esimerkki heikkousvyöhykkeen lävistämisestä kalliorakennuskohteessa sekä kaivoksella. Suomessa yleisimmin käytetyt menetelmät: ruiskubetoni, pultitus ja raudoitettu ruiskubetoni sopivat joustavan työtekniikkansa ja nopeutensa ansiosta hyvin heikkouskohtien lujittamiseen. Vesivuotojen tiivistämisessä tehokkaimmaksi menetelmäksi on havaittu esi-injektointi. Vedestä aiheutuvia haittoja voidaan pienentää myös kuivatuksella. Heikkousvyöhykkeen esilujittamisessa voidaan käyttää esi-injektointia tai -pultitusta tai vaikeammissa tapauksissa myös jäädytystä tai poraputkituentaa. /Kir09 |
| Issue date: | 1984 |
| URN: | http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907101309 |
| Publication type: | Diplomityö |
| Language: | |
| Pages: | 99 s., 10 liites. |
| Examiner: | apul.prof.Raimo Uusinoka |
| University: | Tampereen teknillinen korkeakoulu |
| Faculty: | Rakennustekniikan osasto |
| Department: | Rakennusgeologian laitos |
| Degree Programme: |
| Files | Size | Format | View |
|---|---|---|---|
|
There are no files associated with this item. |
|||