| Title: | Nauhahiontasovellutus |
| Author: | Lehtonen, Jukka |
| Abstract: | Tämän diplomityön tavoitteena oli kehittää nauhahiontamenetelmä, joka mahdollisimman hyvin soveltuisi suurehkojen hydraulisylinterien männänvarsien hiontaan käytettävissä olevalla nauhahiontalaitteistolla. Työn yleisenä tavoitteena oli hydraulisylinterivalmistuksen tuottavuuden parantaminen entistä tehokkaamman työmenetelmän avulla kohdeyrityksen siirtokonetehtaalla. Työn alussa on käsitelty yleisesti nauhahiontaan liittyvää teknologiaa mm. hiomakoneiden, -nauhojen ja eri nauhahiontamenetelmillä saavutettujen hiontatulosten osalta. Loppuosassa on selvitetty tehtyjä hiontakokeita, niiden tuloksia, sekä näiden perusteella tuotantokäyttöön otettavaa nauhahiontamenetelmää. Hiontakokeiden jälkeen voitiin todeta, että nauhahionnalla saadaan tyydyttävä hiontatulos niin pinnan karheuden kuin toleranssivaatimustenkin osalta. Nauhahiontaa edeltävällä sorvausvaiheella on kuitenkin tärkeä merkitys lopullisen mitta- ja muototarkkuuden kannalta. Alustavien laskelmien perusteella havaittiin, että myös taloudellisesti nauhahionnan käyttöönotto täyttää sille asetetut odotukset. Työajan lyhentyminen 50 - 70 % aikaisemmin käytettyyn menetelmään (kivihionta + hiveltäminen) verrattuna säästää valmistuskustannuksia noin 300 000 - 350 000 mk vuodessa. Suoritettuihin investointeihin (alle 100 000 mk) nähden saavutettava säästö on huomattava. Nauhahionnasta saatujen kokemusten perusteella on männänvarsien valmistuksessa tarkoitus kokonaan luopua hiveltämisestä, jota vielä nyt käytetään pienikokoisten männänvarsien viimeistelyyn. /Kir09 |
| Issue date: | 1983 |
| URN: | http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907105585 |
| Publication type: | Diplomityö |
| Language: | |
| Pages: | |
| Subject: |
abrasives cylindricalgrinding belt grinding abrasive machining finishing |
| Examiner: | apul.prof.Mauri Aromäki |
| University: | Tampereen teknillinen korkeakoulu |
| Faculty: | Konetekniikan osasto |
| Department: | Konepajatekniikan laitos |
| Degree Programme: |
| Files | Size | Format | View |
|---|---|---|---|
|
There are no files associated with this item. |
|||