Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Elintarvikkeiden jakelujärjestelmien kehitys

Show simple item record

Title: Elintarvikkeiden jakelujärjestelmien kehitys
Author: Pelkonen, Heli
Abstract: Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella Suomen elintarvikkeiden jakelun nykytilaa sekä vaihtoehtoisia jakelujärjestelmiä. Vaihtoehtoisia järjestelmiä tarkasteltiin STAN-ohjelmiston avulla. Nykytilalle vaihtoehtoisina järjestelminä pidettiin jakelun keskittämistä joko kaupan keskusliikkeille tai kolmannen osapuolen yritykselle. Suomessa elintarvikkeiden jakelujärjestelmät voidaan jakelun hoitajan mukaan ryhmitellä kolmeen luokkaan. Teollisuus hoitaa suuren osan jakelusta itse. Suoran jakelun piiriin kuuluvat ennen kaikkea leipomotuotteet, liha ja einekset, nestemäiset maitotuotteet sekä panimotuotteet. Teollisuusyritykset voivat hoitaa jakelunsa joko täysin itse tai tehdä jakeluyhteistyötä saman tai eri alan yritysten kanssa. Olennaista yhteisjakelussa on, että yritysten tuotteet sopivat yhdessä kuljetettaviksi ja että yritysten palvelustrategiat vastaavat toisiaan. Tärkeimpänä logistiikkatoimialaan kohdistuvana muutosvoimana pidetään Euroopan yhdentymistä. Sen vaikutukset heijastuvat Suomen elintarviketuotantoon ja -teollisuuteen sekä elintarvikkeiden kuljetuksiin. Erittäin merkittävää on myös se, että tulevaisuudessa ympäristötekijöiden merkitys kasvaa. /Kir11
Comment: TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä
Issue date: 1993
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907105637
Publication type: Diplomityö
Language: fin
Pages: 111 s. + liitt. 4 s
Subject: logisticsfooddistributionphysical distribution
Examiner: Permala, AnttiMäntynen, Jorma
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Konetekniikan osasto
Department: Tie- ja liikennetekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics