Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Ydinvoimalaitoksen SI-laitteiden ympäristötestaus

Show simple item record

Title: Ydinvoimalaitoksen SI-laitteiden ympäristötestaus
Author: Törmä, Erkki
Abstract: Työssä tarkasteltiin ydinvoimalaitoksen normaalin käytön aikana vallitsevien olosuhteiden ja onnettomuusolosuhteiden vaikutusta turvallisuudelle tärkeiden SI-laitteiden vanhenemiseen ja toimintakykyyn sekä arvioitiin käytössä olevien testausmenetelmien käyttökelpoisuutta. SI-laitteiden vanhenemiseen johtavista tekijöistä tärkeimmät ovat lämpötila ja säteily. Lämpötilan aiheuttama eristeiden vanheneminen on etukäteen arvioitavissa kiihdytetyillä ikäkokeilla, joiden tekemiseksi pyritään kehittämään uusia luotettavampia menetelmiä. Säteilyn aiheuttama vanheneminen on huomattavasti vaikeammin ennustettavissa, sillä siihen vaikuttavat monet tekijät: säteilyannos, annosnopeus, ympäröivän kaasun happipitoisuus sekä säteilyn ja lämpötilan synergismi. Koestuksissa on otettava huomioon myös peräkkäisten rasitusten järjestyksen vaikutus. Näin ollen koestusten lähtökohtana tähän asti ollut oletus, että vanheneminen riippuu ainoastaan integroidusta säteilyannoksesta, on selvästi väärä. Ympäristörasitusten laitteita vanhentavaa vaikutusta testattaessa laitteisiin kohdistetaan kaikki niiden käyttöaikana odotettavissa olevat ympäristörasitukset. Yksittäiset, vaikka hyvin konservatiivisetkin kokeet eivät takaa laitteen toimintakykyä, koska ne eivät ota huomioon rasitusten yhteisvaikutusta. /Kir09
Issue date: 1983
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907105667
Publication type: Diplomityö
Language:
Pages:
Examiner: Apul.prof.Jarl-Thure Eriksson
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Sähkötekniikan osasto
Department: Sähkövoimatekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics