|
Abstract:
|
Tämä diplomityö tehtiin Rautaruukki Steelin Hämeenlinnan tehtaalle, energia- ja prosessipalvelulle. Työssä käsiteltiin energia- ja prosessipalvelun työprosesseja ja niiden kehittämismahdollisuuksia työprosessien mallintamisen avulla. Diplomityön tavoitteena oli osallistua mallintamiseen, seurata mallintamisprosessin etenemistä ja kehittämiskohteiden edistymistä sekä dokumentoida ja arvioida mallintamisen avulla syntyneitä tuloksia. Mallintamisen tavoitteena oli löytää energia- ja prosessipalvelun prosesseista parannuskohteita, jotka vaikuttaisivat työn sujuvuuteen, kustannustehokkuuteen, työn turvallisuuteen sekä yhteistyöhön. Lisäksi mallintamisen tavoitteena oli hiljaisen tiedon jakaminen kaikkien työntekijöiden kesken. - Mallintamisen vaikutuksia selvitettiin kyselytutkimuksella, joka toteutettiin sekä ennen mallintamisen aloitusta että vuosi aloituksen jälkeen. Mallintamisessa paneuduttiin tarkemmin ensimmäisen kyselytutkimuksen perusteella heikoiksi kohdiksi osoittautuneisiin aihealueisiin. - Mallintaminen toteutettiin pitämällä mallintamisistuntoja 1-2 kertaa viikossa, aina kolme tuntia kerrallaan. Istunnoissa oli läsnä 6 vuoromiestä sekä mallintamisen vetäjä ja sihteeri. - Kehittämiskohteita löytyi 320 kappaletta ja näistä 197 kehittämisideaa myös päätettiin toteuttaa. Kehittämisideat liittyivät laajalti käsiteltäviin kohteisiin ja olivat tyypiltään työtapa, -menetelmä tai - olosuhdemuutoksia. - Menetelmänä mallintaminen on suhteellisen raskas, mutta tuloksien kannalta hyvä. Mallintamalla prosessi tulee käytyä perusteellisesti läpi, joten osallistujien kokonaiskuva työprosessista laajenee ja useat mieltä askarruttaneet epäselvyydet tulee selvitettyä ja epäkohdat parannettua. /Kir10 |