|
Abstract:
|
Tienpidon yleisiä toimintalinjoja toteutetaan pitkäjännitteisellä suunnittelulla, josta Suomessa huolehtii liikenneministeriön alaisena toimiva tie- ja vesirakennuslaitos. Tie- ja vesirakennuslaitoksen toiminnan suunnittelujärjestelmän yhtenä osana on tien suunnittelu. Sen tarkoituksena on eritasoisten ja peräkkäisten suunnitelmien avulla ohjelmoida tiehankkeet taloudellisten resurssien puitteissa muuhun yhdyskuntasuunnitteluun sopivaksi sekä olla ohjeena rakentamisessa. Tätä suunnitteluprosessia ohjailevat monet lait, asetukset ja määräykset. Tien suunnitteluprosessin ensimmäisenä suunnitteluvaiheena on tieverkkosuunnitelma. Se on yleispiirteinen, tietyn alueen tieverkon rakennetta ja kehittämistä koskeva suunnitelma, jossa tarkastellaan tieverkkoa koko kulkulaitosjärjestelmän osana samanaikaisesti maankäytönsuunnittelun kanssa. Tieverkkosuunnitelman avulla sovitetaan tien suunnittelu muuhun yhdyskuntasuunnitteluun ja erityisesti kaavoitukseen. Pääsuuntaselvitys tien suunnitteluprosessin seuraavana vaiheena voi joskus korvata tieverkkosuunitelman. Pääsuuntaselvitys on yleensä tieverkkosuunnittelua palveleva, useita vaihtoehtoisia pääsuuntia tietekniikan, kustannusten ja ympäristökysymysten suhteen tarkasteleva tiekohtainen suunnitelma. Yleissuunnitelma sekä tie- ja rakennussuunnitelmat ovat tiekohtaisia suunnitelmia. Näissä tarkentuvat asteittain tien suunta, sen liittyminen muuhun tieverkkoon sekä teknilliset ja taloudelliset perustelut. Tiesuunnitelmalla hankitaan lisäksi laillinen pohja hankkeen toteuttamiselle. Varsinaisten suunnitelmien lisäksi suunnittelua tarvitaan myös rakentamisen aikana. Tieverkkosuunnitelma jakaantuu suunnittelun perusteiden selvittämiseen, vaihtoehtojen muodostamiseen ja niiden vertailuun sekä toimenpide-ehdotuksen laatimiseen. Suunnittelun perustietoihin kuuluvat maankäytön, tiestön, liikenteen ja sen ongelmien sekä suunnittelua rajoittavien tekijöiden selvittäminen. Eri vaihtoehdot muodostetaan asetettujen päämäärien sekä selvitettyjen perustietojen ja ennusteiden pohjalta. Vaihtoehtoja vertaillaan liikenteellisten, geoteknisten, maankäytöllisten sekä yhteiskuntaan vaikuttavien tekijöiden ja syntyvien kustannusten perusteella. Parhaimmasta vaihtoehdosta laaditaan ehdotus toimenpiteeksi, joka koostuu tavoitetieverkkosuunnitelmasta, sen toteuttamisohjelmasta sekä kustannusararviosta. Tieverkkosuunnitelma Marttila-Aura-Mynämäki-Pyhe on laadittu tie- ja vesirakennuslaitoksen Turun piirissä vuonna 1980. Se on esimerkki suunnitelmasta, jossa käsitellään yhtä uutta tieyhteyttä tieverkon kehittämiseksi. Tarkoituksena on suunnitella uusi itä-länsi-suuntainen kehätie Turun pohjoispuolelle. Suunnitelmassa perehdyttiin nykyisiin olosuhteisiin lähinnä maankäytön ja tiestön kannalta. Lisäksi tarkasteltiin liikennemääriä ja liikenteen suuntautumista määräpaikkatutkimusten avulla. Uutta tieverkkoa suunniteltaessa muodostettiin Marttilan ja Auran välille kolme vaihtoehtoa. Auran aseman seudulla tarkasteltiin kolmea tapaa ohittaa taajama. Auran ja Mynämäen välille muodostettiin kaksi vaihtoehtoa ja Mynämäen seudulla tutkittiin neljää eri tapaa ohittaa taajama. Linjoja muodostettaessa ja niitä vertailtaessa otettiin huomioon rakentamis- ja kunnossapitokustannukset, vaikutukset tienpitoon, liikenteeseen, ympäristöön, koko liikennejärjestelmän toimintaan, yhdyskuntarakenteeseen, toimintojen sijoittumiseen sekä tien lähialueen maankäyttöön. Vaihtoehtojen liikennetaloudellista kannattavuutta tutkittiin ensimmäisen vuoden tuottoasteen avulla ajokustannussäästöjen perusteella. Tavoitetieverkkosuunnitelmassa on päädytty ehdottamaan seudullisen tien rakentamista siten, että koko väli olisi liikenteelle avattavassa kunnossa vuonna 1989. Tiensuunnittelun erovaisuuksista on tehty havaintoja tarkastelemalla pohjoismaista, unkarilaista ja ranskalaista tie- ja liikennesuunnittelua. Tieverkkosuunnitelmien erilaisuutta selvitetään vertaamalla neljää muuta tieverkkoselvitystä. /Kir09 |