|
Abstract:
|
Diplomityössä on tehty käyttösuunnitelma Savonlinnan Savonniemen alueelle ja siellä sijaitsevaan Savonlinnan vanhaan yleiseen sairaalaan. TAUSTATIEDOT: Savonlinnan yleinen sairaala suunniteltiin Yleisten Rakennusten Ylihallituksessa yliarkkitehti Jac. Ahrenbergin johdolla. Paviljonkijärjestelmää noudattavaan sairaalaan kuului monta erillistä rakennusta, joista nykyisin on jäljellä sairaalan päärakennus ja entinen talousosasto, molemmat vuodelta 1896. Sairaalaa laajennettiin huomattavasti 1920-luvulla. Tältä ajalta korttelissa on jäljellä pesularakennus. Kortteliin rakennettiin 1950-luvulla tyttölyseo, jonka tieltä purettiin mm. kuppatautiosasto ja muita pienempiä rakennuksia. Entisessä tyttölyseossa toimii nykyisin Liiketaloudellinen instituutti. Savonniemen eteläisin osa on väljästi rakennettu ja puistomainen. Niemessä on 1912 rakennettu nykyisin tyhjillään oleva kaupungin omistama entinen kuumesairaala. Lisäksi siellä on 1960-luvulla rakennettu laajennusta kaipaava uimahalli. Savonlinnan kaupungilla on alueelle lisärakentamistoiveita. SUUNNITELMA Suunnitelmassa niemestä on tehty matkailua palveleva alue. Vanha yleinen sairaala on muutettu retkeilymajaksi, ja sen läheiseen entiseen pesularakennukseen on suunniteltu asuntohotelli. Sairaalan itäpuolella on uusi vierasvenesatama ja siitä pohjoiseen venehuoltamo. Lisäksi olen luonnostellut niemeen uutta hotellia. Suunnitelmalla on ollut tarkoitus löytää historiallisesti merkittävälle sairaalalle mahdollisimman hyvin sopiva uusi käyttötarkoitus, joka takaisi rakennuksen säilymisen. Nykyisin rakennus on tyhjillään ja siitä johtuen melko välinpitämättömässä huolenpidossa. Lisäksi olen suunnitelmalla pyrkinyt tuomaan Savonniemen puolellekin aktiivisuutta kuin sen Haapasalmen vastaisella rannalla on -Kauppatorilla ja matkustajasatamassa. /Kir11 |