|
Abstract:
|
Japanilaisten saavuttamat hyvät tulokset konepajateollisuuden tuottavuuden parantamisessa ovat saaneet runsaasti huomiota sekä Amerikassa että Euroopassa. Myös Suomessa on suurella mielenkiinnolla tutkittu keinoja, joilla japanilainen teollisuus on onnistunut saavuttamaan merkittäviä kilpailuetuja. Tässä työssä on tutkittu miten joustavasti toimiva tuoteorientoitunut tuotantojärjestelmä on sovellettavissa toistuvaan piensarjatuotantoon kohdeyrityksen hissitehtaalla. Nykyistä tuotteiden ja tuotantojärjestelmän rakennetta sekä markkinoiden tarpeita selvittämällä on pyritty löytämään vallitsevia epäkohtia ja tämän perusteella laadittu ehdotus uudeksi joustavasti toimivaksi tuotantojärjestelmäksi. Lisäksi on tutkittu tarkemmin yhtä hissituotannon osa-aluetta, painike- ja osoitintaulujen valmistusta, ja laadittu tarkempi ehdotus näiden tuotteiden valmistamisesta mahdollisimman joustavasti. Joustavasti toimivassa tuotantojärjestelmässä hissien tuotantoon jaettu neljään tuoteverstaaseen, joista kolme on keskitetysti ohjattua valmiita hissien osakokonaisuuksia tuottavia lopputuoteverstaita ja neljäs on hajautetusti ohjattu sekatyöverstas, joka toimittaa osia kaikille lopputuoteverstaille. Verstaat on edelleen jaettu soluihin, lopputuoteverstaat tuotteen mukaan ja sekatyöverstas osaperheajattelua soveltaen. Sekä materiaalin että informaation kulussa on kaikki turhat välivaiheet pyritty karsimaan pois. Tällöin soluille on siirtynyt monia valvonta- ja raportointitehtäviä, jotka aikaisemmin kuuluivat työnjohdolle. Työnjohtajien toimenkuva on valvonnan sijasta painottunut voimakkaasti kehitystyöhön. Joustavan tuotantojärjestelmän luominen on yritystä kokonaisvaltaisesti koskeva prosessi, jonka on lähdettävä liikkeelle henkilöstön koulutuksesta ja tuotekehityksestä. Vasta kun tavoitteet ovat selvillä kaikilla organisaatiotasoilla ja perusedellytykset muutokselle luotu, voidaan itse tuotantojärjestelmää menestyksellisesti muuttaa. /Kir09 |