Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Kauppakeskushankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Show simple item record

Title: Kauppakeskushankkeen ympäristövaikutusten arviointi
Author: Riikonen, Janna
Abstract: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Suomen lainsäädännön ja viranomaisten vaatimukset kauppakeskushankkeen ympäristövaikutusten arvioinnille (YVA) sekä tällaiseen hankkeeseen liittyvät potentiaaliset ympäristövaikutukset. Työ toimii pohjana kehityshankkeelle, jossa rakennetaan menettelytapa kauppakeskusten vaikutusarviointiin. Tutkimuksen pääosan muodosti kirjallisuustutkimus, jossa koottiin kauppakeskushankkeeseen liittyviä ympäristövaikutuksia eri vaikutusselvityksistä, tapaustutkimuksista sekä yleisluontoisemmasta kirjallisuudesta. Tutkimuksessa keskityttiin pääosin kotimaiseen kirjallisuuteen.Uuden maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ympäristövaikutukset on huomioitava ja tarpeen mukaan selvitettävä sekä kaavoituksesssa että rakennushankkeissa. Mikäli hankkeella on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, ne voidaan joutua arvioimaan YVA-lainsäädännön (laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointi menettelystä) mukaisessa menettelyssä. Kaupan alan hankkeessa näin voi tapahtua, mikäli ympäristöministeriö määrää menettelyn soveltamisesta hankkeeseen yksittäistapauksena. Toistaiseksi kaupan alalla on tehty vasta yksi muodollinen YVA Kesko Oyj:n hypermarkethankkeesta Oulussa. Viranomaisilla ei ole valmista ohjeistusta menettelyn soveltamisesta kaupan alna hankkeisiin. YVA-selvityksen tekemisestä ja kustannuksesta huolehtii hankkeesta vastaava. /Kir10
Comment: TTY:n kirjastossa laadittu tiivistelmä
Issue date: 2000-08-23
URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200907106339
Publication type: Diplomityö
Language: fin
Pages: 106 s
Subject: kauppakeskuksetympäristövaikutuksetsosiaaliset vaikutukset
Examiner: Mattila, MarkkuSaari, Arto
University: Tampereen teknillinen korkeakoulu
Faculty: Ympäristötekniikan osasto
Department: Turvallisuustekniikan laitos
Degree Programme:

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics