|
Abstract:
|
Toimitusaikakilpailun kiihtyessä on tuotannon toimittava entistä joustavammin ja nopeammin. Tamrock Drillsin laitekokoonpanoa palveleva puomiverstas ei ole tässä suhteessa toiminut odotetulla tavalla. Tästä johtuen on tämän diplomityön puitteissa tutkittu, miten puomiverstaan ohjattavuutta voitaisiin kehittää. Tavoitteeksi asetettiin läpimenoaikojen lyhentäminen 50 %:lla, varaston kierron kaksinkertaistaminen sekä tuotannonohjauksen yksinkertaistaminen. Tavoitteiden perustaksi tutkittiin nykyinen tilanne analysoimalla komponenttien ja valmistuksen rakenne samoin kuin käytössä oleva tuotannonohjausjärjestelmä. Tarkastelemalla tuotteiden rakennepuita, työnvaiheita ja pääoman sitoutumista tuotantoon sekä varastoihin osoitettiin kehittämistoimet tarpeellisiksi. Myös tuotannonohjausjärjestelmä havaittiin hidasliikkeiseksi. Ohjattavuuden kehittämistoimenpiteitä suunniteltaessa on yrityskohtaisesti sovellettu uusia japanilaisia tuotantosuuntauksia ja etenkin tuoteverstasajattelua. Läpimenoaikojen ja vaihto-omaisuuden pienentämiseksi on työnkulkua virtautettu luomalla osaperhejaottelun mukaisia koneryhmiä. Visuaalisesti selkeällä työnkululla ja varastoinnilla on mahdollista muodostaa itseohjautuvia ryhmiä, jolloin tuotannonohjaus voidaan kohdistaa tärkeisiin kohteisiin. Myös osahankintaverkosto on esityksessä virtautettu uudella tavalla. Näin on muodostettu ohjattavat ryhmät ja määritetty vastaavat ohjausperiaatteet. Uusi ryhmäjaottelu edellyttää muutoksia myös tuotannonohjausjärjestelmässä. /Kir09 |