Kirjasto - Tampereen teknillinen yliopisto

Tasehallinnan harmonisointi Pohjoismaissa

Show full item record

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

URN: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-200910196965
Title: Tasehallinnan harmonisointi Pohjoismaissa
Author: Lipponen, Katja
Publication type: Diplomityö
Issue date: 2008-09-03
Faculty: Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta
Department: Tampereen teknillinen yliopisto
Sähköenergiatekniikan laitos
Abstract: Tasehallinnan harmonisoinnin tavoitteena on yhtenäistää toimintaa Pohjoismaissa. Vuoden 2009 alusta Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa on käytössä uusi harmonisoitu tasemalli. Sen mukaan kyseisissä maissa lasketaan sähkötase sekä kulutukselle että tuotannolle erikseen. Taseen laskentamallin lisäksi yhtenäistetään tasesähköyksiköille tehtävien ilmoitusten määräaikoja. Myös kustannusrakennetta muokataan sellaiseksi, että erilaisten maksujen laskentaperusteet ovat samat kussakin maassa. Pääpaino työssä on Suomen tilanteen tarkastelemisessa ja muutosten vaikutuksia arvioidaan suomalaisten tasevastaavien kannalta. Työn tavoitteena on selvittää, millaisia muutoksia uudistettu toimintamalli aiheuttaa suomalaisten tasevastaavien jokapäiväisessä toiminnassa. Kirjallisuustutkimus käsittelee nykytilannetta kussakin Pohjoismaassa sekä käsittelee uutta tasemallia. Työtä varten luotiin laskentamallia, jota sovellettiin. Tarkastelun tuloksena havaittiin, että uusi tasehallintamalli korostaa erityisesti suunnitelmallisuutta tasevastaavien toiminnassa. Etukäteen tehtävien suunnitelmien lisäksi suuri painoarvo on reaaliaikaisesti tehtävällä tilanteen tarkkailulla. Reaaliaikaisen seurannan ja seurannan johdosta toteutettavien toimenpiteiden avulla voidaan pienentää toiminnasta aiheutuvia taloudellisia haittoja. /Kir09
Copyright: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


This item appears in the following Collection(s)

Show full item record

Search TUT DPub


Advanced Search

Browse

My Account

Statistics