|
Abstract:
|
Tässä diplomityössä on pyritty selvittämään tärkeimpien keskipaksujen (3...5 mm) ja paksujen (> 5mm) metallilevyjen leikkaukseen soveltuvien termisten leikkausmenetelmien (poltto-, plasma- ja laserleikkaus) teoriaa, menetelmillä saavutettavaa leikkaustulosta sekä menetelmien sovellutusalueita. Lisäksi tarkastellaan lyhyesti myös mekaanista suuntaisleikkausta. Tutkimus on kohdistunut pääasiallisesti rakenneterästen leikkaukseen. Tutkimuksessa on vertailtu eri termisten leikkausmenetelmien aiheuttamia kustannuksia teoreettiselta pohjalta. Tällä tavoin on pyritty löytämään kullekin menetelmälle parhaiten leikattavaksi soveltuvat aineenvahvuudet. Todetaan, että aineenvahvuuksilla alle 20 mm voidaan saavuttaa suuria kustannussäästöjä siirtymällä polttoleikkauksesta plasmaleikkaukseen. Lisäksi on arvioitu eri kustannuksiin vaikuttavien tekijöiden merkitystä kokonaiskustannusten kannalta ja yritetty löytää ne tekijät, joihin vaikuttamalla voidaan saavuttaa helpoimmin suurimmat kustannussäästöt. Kyseisiksi tekijöiksi havaittiin leikkauskoneen käyttösuhde sekä levynkäytön optimointi. Termisiä leikkausmenetelmiä vertailtiin myös käytännössä leikkauskokeiden avulla. Polttoleikkauskokeissa oli mukana seitsemän suutinta, joille määritettiin leikkauksen aiheuttamat kokonaiskustannukset. Taloudellisimmaksi suuttimeksi osoittautui happivaippasuutin. Seuraavina olivat propaania käyttävät pikaleikkaussuuttimet ja suurimmat kustannukset syntyivät tavallisilla asetyleenillä toimivilla pikaleikkaussuuttimilla. Plasma- ja laserleikkauskokeissa otettiin ylös leikkausarvot, jotka esitetään yhdessä leikkauspinnoista otettujen valokuvien kanssa. Leikkausmenetelmän valintaa varten on tutkimuksessa annettu aluksi näkökohtia, joiden pohjalta voidaan suorittaa valintapoltto-, plasma- ja laserleikkauksen välillä. Tämän jälkeen on esitetty yksityiskohtaisemmin polttoleikkauksessa polttokaasujen sekä suuttimien ja plasmaleikkauksessa plasmaleikkausmenetelmien valintaan vaikuttavia tekijöitä. Diplomityössä on käsitelty lyhyesti myös erilaisia levyn käyttösuunnitelmien valmistusmahdollisuuksia sekä eri leikkausmenetelmiin liittyviä työsuojelunäkökohtia. /Kir09 |