|
Abstract:
|
Alvar Aallon (1898–1976) suunnittelema kaupunkikeskus syntyi Seinäjoelle kirkkokilpailun (1951) ja kauppalantalokilpailun (1958) pohjalta. Rakennuttajina toimivat Seinäjoen seurakunta, Seinäjoen kaupunki (vuoteen 1960 kauppala) ja Suomen valtio. Rakennuksista ensimmäisenä valmistui vuonna 1960 Lakeuden risti -kirkko, ja sitä seurasivat kaupungintalo (1962), kirjasto (1965), seurakuntakeskus (1966) ja valtion virastotalo (1968). Alvar Aallon kuoleman jälkeen suunnittelua jatkoi Elissa Aalto (1922–1994). Teatteri valmistui 1987, ja tori kivettiin vuotta myöhemmin (1988).Yhtäältä tutkielmassa selvitetään Seinäjoen kaupunkikeskuksen suunnittelun ja rakentamisen vaiheita sekä niihin vaikuttaneita hallinnollisia, taloudellisia ja toiminnallisia tekijöitä. Prosessi ei ollut niin määrätietoinen kuin lopputulos on yhtenäinen: kaupunkikeskuksen sijainnin kaupunkirakenteessa määräsivät enemmän maanomistusolot kuin modernistisen kaupunkisuunnittelun periaatteet, eikä kaupunkikeskus syntynyt kerralla yhtenä kokonaisuutena vaan vaiheittain kahden arkkitehtuurikilpailun kautta. Aluksi kirkollinen keskus oli itsenäinen kokonaisuus; vasta 5 vuotta kirkkokilpailun jälkeen hallinto- ja kulttuurikeskus päätettiin sijoittaa kirkollisen keskuksen naapuriin. Vaikka kirkollinen keskus otettiinkin kauppalantalokilpailussa huomioon, lopullisesti kirkollinen keskus ja hallinto- ja kulttuurikeskus hitsautuivat yhteen kaupunkikeskukseksi vasta 1960-luvulla, kun kirjastoa, seurakuntakeskusta ja teatteria suunniteltiin.Toisaalta Seinäjoen kaupunkikeskus sijoitetaan tutkielmassa ”kaupunkien ’uusmonumentaalisista’ sydämistä” CIAMin piirissä 1940–1950-luvulla käydyn keskustelun kontekstiin. Kaupunkikeskuksia tarvittiin täyttämään modernistisen kaupunkisuunnittelun asumisen, työn, virkistyksen ja liikenteen funktioita täydentävä ”yhteisöllisyyden funktio”. Niin ciamilaiset kuin Aaltokin etsivät kaupunkikeskuksille esikuvia antiikin ja keskiajan kaupungeista, joissa agoroiden, forumien ja piazzojen katsottiin palvelleen ”yhteisöllisyyden funktiota” ja joissa modernistisen kaupunkisuunnittelun periaatteiden nähtiin toteutuneen: niin funktiot kuin liikennemuodotkin oli erotettu. Samalla he palauttelivat vaivihkaa mieliin historistisia mielikuvia antiikin Kreikan demokraattisuudesta ja keskiajan yhteisöllisyydestä. Aalto herätteli näitä historistisia mielikuvia henkiin paitsi sanallisesti myös rakennustaiteellisesti: Seinäjoen kaupunkikeskuksen pittoreskit kaupunkitilat ja historialliset rakennus- ja aukiotyypit pyrkivät viestimään yhteisöllisyyden, julkisuuden ja demokraattisuuden ihanteista.Lopuksi tutkielmassa pohditaan sisältöä, jota näille ihanteille annettiin ”kaupunkien ’uusmonumentaalisen’ sydämen” kontekstissa. Ihanteita tarkastellaan Ferdinand Tönniesin, Hannah Arendtin ja José Ortega y Gassetin ajatusten valossa, ja niiden historiallisuutta tähdennetään esittelemällä kritiikkiä, jota ne ovat saaneet osakseen. /Kir10 |