Verkosto kaupunkirakenteen analyysin ja suunnittelun välineenä

Abstract

Kaupunkisuunnittelun kansainvälisessä keskustelussa on kymmenen viime vuoden aikana vakiintunut käsitys siitä, että kaupungit ovat tulleet uuteen kehitysvaiheeseen. Sen myötä kaupungit ovat muuttuneet sekä laadullisesti että määrällisesti. Uusi kaupunkimuoto on rakenteeltaan monikeskuksinen ja sen tila–aika-suhteet ja kaupungin toiminnallinen verkosto ovat järjestäytyneet uudelleen. Kaupunkia ei perinteisessä, selkeästi rajatussa muodossa enää ole, vaan kyseessä on laajalle levinnyt kaupunkiseutu, joka on useiden päällekkäisten ja toisiaan leikkaavien moninaisten virtojen, verkostojen ja kokemusmaailmojen kompleksinen yhdistelmä.

Kaupungin muuttuessa myös sen tutkimuksessa ja suunnittelussa käytettävien välineiden on muututtava. Tässä väitöskirjassa tarkastelukohteena on mitä verkostoperustaiset lähestymistavat voivat antaa kaupunkirakenteen analyysiin ja suunnitteluun. Verkostot ovat olleet jo kahden vuosikymmenen ajan yksi keskeinen tieteellisen keskustelun metafora ja väline, jolla on korvattu aiempia hierarkkisuutta ja vertikaalisia suhteita korostavia ajatusrakennelmia useilla eri tieteenaloilla. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan erityisesti, mitä verkostoajattelu voi tuoda kaupunkirakenteen ja sen muutoksen tarkasteluun ja miten uuden monikeskuksisen kaupunkirakenteen dynamiikkaa pystytään hahmottamaan koko kaupungin kattavalla makromorfologisella tasolla.

Verkostoperustaisen menetelmän kehittämiseksi on eri tilatieteiden verkostoajattelun traditioista koostettu yhteinen kolmitasoinen topomorfologinen analyysikokonaisuus. Siinä syntetisoidaan sekä morfologisen verkostotarkastelun että maantieteen ja sosioteknisen verkostotarkastelun malleja sekä yksityiskohtaisia analyysimenetelmiä. Perinteisesti fyysiseen rajoittunutta kaupunkirakenteen tarkastelua laajennetaan kattamaan kaupungissa sijaitsevien sosiospatiaalisten projektien, virtojen ja tihentymien tarkastelut. Tämän analyysikokonaisuuden soveltuvuutta on testattu Tampere-caseanalyysissä poikkileikkausvuosina 1960, 1980 ja 2000. Tampere-caseanalyysin tuloksena hahmottuu erityislaatuinen suomalainen metapolisaatioprosessi, jossa tavallisen fyysisen rakenteen laajentumisen lisäksi kaupunkirakenteen painopisteitä muuttaa lähes yksinomaan kaupan sijaintilogiikan muutos. Sijainnillisille muutoksille puolestaan löytyy selkeät perusteet fyysisen verkoston mittakaavan kasvusta sekä sijaintien hakeutumisesta tieverkon parhaimman saavutettavuuden pisteisiin.

Caseanalyysin arvioinnin perusteella osoittautuu, että verkosto soveltuu hyvin kaupunkiseudun kompleksisen rakenteen hahmottamiseen sekä siihen sisältyvien painopistemuutoksien tarkasteluun. Verkosto on paitsi juuri sopivasti yksinkertaistava työkalu kompleksisten kokonaisuuksien hahmottamiseen myös joustava sosiospatiaalisten prosessien eri tasojen, kuten kaupungin sijoittuvien toiminnallisten tihentymien ja transaktioprosessien hahmottamisen työväline. Lisäksi verkosto näyttää avaavan myös uusia näkymiä kaupunkisuunnittelun suunnittelustrategioihin ja -taktiikoihin. Väitöskirjan loppuun on omista ja kansainvälisistä suunnitteluesimerkeistä koostettu ehdotus siitä, miten kaupunkirakenteen verkoston noodeihin ja rajapintoihin voidaan innovoida uusia rakennetta integroivia ja siten kaupungin monimuotoista käytettävyyttä lisääviä toimenpiteitä.

In international debate on urban planning and design during the past ten years, the predominant idea has been that cities have entered a new phase of transformation. This has meant both a qualitative and a quantitative change. The new urban form consists of multiple centralities, and its space–time relationships and the functional networks have become reorganised. In its traditional, clearly delineated form the city no longer exists; rather; we now have sprawling urban regions that are complex combinations of several overlapping and intersecting, multiple flows, networks and life–worlds. As cities change, the tools used in researching and designing them need to change. This thesis examines the possibilities and benefits of network-based approaches in the analysis and design of urban form. For twenty years, the network has been one of the central metaphors of scientific debate and a tool that has replaced the previous conceptual constructions of different disciplines that emphasised hierarchy and vertical relationships. This thesis attempts above all to find out the scope and possibilities of network thinking in the study of urban form and its transformation – and synthesise it in order to find out how the sociospatial dynamics of the new, poly-centric urban form can be grasped on the macromorphological level of the city. In order to develop further the network-based approach, the traditions of network thinking in various spatial disciplines have been combined into a unified, three-level topomorphological analysis framework. This combination synthesises both the morphological, geographical and sociotechnical network analysis models, and their detailed analysis methods. The analysis of urban form that traditionally only included the physical dimension, is expanded to include analysis of the sociospatial projects, flows and densities located in the town. The applicability of this analysis combination was tested in a case analysis on the City of Tampere during the cross-section years 1960, 1980 and 2000. Also, as a result of the Tampere case analysis, a unique Finnish metapolisation process is sketched, showing that, in spite of the expansion of the physical structure, the overall structure is still quite mono-centric. New centralities are definitely born, but almost exclusively due to the change in the scale and the location of retail units. It is evident, in turn, that this location change is based on a scalar jump in the road network and on a preference for locations at the nodes with the best accessibility. The discussion of the case analysis shows that the network concept is well suited to analysing the complex urban form of city regions and to examining the changes in their structure. The network is not only a tool that appropriately simplifies the analysis of complex entities, but also a flexible tool for analysing the various levels of sociospatial processes, such as the functional nodalities and transaction processes in towns. Moreover, the network concept also appears to open up new prospects for the strategies and tactics in urban planning and design. The thesis is concluded by a proposal that combines different examples of strategies and tactics, with the aim of creating new innovations at the nodes and interfaces of the network of urban structure, in order to promote structural integration and thus increase the multiple usability of cities.