|
Abstract:
|
Turun kaupunki järjesti vuonna 1987 aatekilpailun Aurajoen länsirannan alueen suunnittelemiseksi. Teollisuuden siirryttyä pois alueelta oli kaupungilla käytössä tyhjiä rakennuksia ja epämääräisessä tilassa olevaa joenranta-aluetta kaupunkikuvallisesti erittäin keskeisellä ja ainutlaatuisella paikalla. Kilpailun voittaja-ehdotuksen perusteella ollaan alueelle suunnittelemassa uutta asemakaavaa. Diplomityö sisältää alueen, sen rakennusten, lähiympäristön ja kaavaluonnoksen analysoinnin sekä tähän perustuvan kaupunkikuvallisen ja -toiminnallisen suunnitelman. Tähän suunnitelmaan perustuen on tehty rakennussuunnitelmat köysitehtaalle ja tähän liittyvälle uudelle hotellirakennukselle sekä vanhoille telakkahalleille. Suunnitelman perusajatuksena on alueen kaupunkikuvan eheyttäminen rannan ja Linnakadun suuntia korostamalla. Ulkotilat on muodostettu vaihteleviksi ja peräkkäisiä tilasarjoja luoviksi sekä alueen julkista luonnetta korostaviksi. Purkamalla keskimmäinen telakkahalli on aikaan saatu tori, joka liittyy Linnakatuun. Isomman säilytetyn telakkahallin eteen on muodostettu Rantatori, jonka yli rakennus näkyy jokivarteen. Alueelle on sijoitettu kulttuurin, vapaa-ajan ja turisminpalveluja sekä asuntoja ja pieniä liiketiloja. /Kir10 |